Yritykselle

Hyvä perintätapa kuluttajaperinnässä

Erääntyneen saatavan perintää säännellään saatavien perinnästä annetulla lailla, eli perintälailla (513/1999 ja muutos 28/2005). Perintälaki on yleislaki, joka koskee kaikkea saatavien vapaaehtoista perintää velalliselta.

Kuluttaja-asiamies valvoo perintää siltä osin kuin on kyse kuluttajasaatavien perimisestä. Kuluttaja-asiamiehen kanta hyvästä perintätavasta on määritelty linjauksessa Hyvä perintätapa kuluttajaperinnässä.

Kuluttajien ja yritysten välisten sopimusten vakioehtojen pitää olla kohtuulliset. Samoin julkisorganisaatioiden toimilta kansalaisia kohtaan voidaan odottaa erityistä  kohtuullisuutta. Tämä vaatimus on olemassa myös sopimusrikkomustilanteessa. Velallinen vastaa maksuviivästyksestään, mutta seuraukset eivät saa olla kohtuuttomia. Perintäkuluja ei voi käyttää ylimääräisen hyödyn tavoittelemiseen eikä niitä voi myöskään käyttää rangaistuskorvauksina.

Laissa perinnällä tarkoitetaan kaikkia toimia, joiden tarkoituksena on saada velallinen vapaaehtoisesti maksamaan erääntynyt velkojan saatava. Perintälakia ei sovelleta saatavan velkomiseen tuomioistuimessa eikä perintään ulosottomenettelyssä.

Saatavaa voi periä alkuperäinen velkoja tai toimeksisaaja, esimerkiksi perintätoimisto. Ammattimainen perintätoiminta on luvanvaraista, ja perintätoimintaa harjoittavan pitää olla eräin poikkeuksin rekisteröitynyt Etelä-Suomen lääninhallituksen ylläpitämään rekisteriin.

Perintälain soveltamisesta ja hyvän perintätavan sisällöstä kuluttajaperinnässä päättää viime kädessä markkinaoikeus.

Muualla palvelussamme

Muualla verkossa