Kuluttajansuojalain nk. kylkiäissäännös koskee kaikkea tarjousmarkkinointia, jossa kuluttajalle tarjotaan jokin lisäetu.
Olennaista lisäetutarjoukselle on se, että kuluttajan on ostettava jotakin edun saadakseen. Etu voi olla yhdistetty tarjous, joka on koottu eri tuotteista, se voi olla kaupan päälle annettava kylkiäinen tai paljousalennus, jossa samaa tuotetta myydään useita kappaleita halvemmalla yhteishinnalla.
Säännös ei sen sijaan koske tuoteyhdistelmiä, jotka on suunniteltu ja pakattu kokonaisuudeksi ja tarkoitettu myytäviksi itsenäisinä tuotteina. Tällaisia voivat olla esimerkiksi työkalu- tai kosmetiikkasarjat.
Kylkiäinen ei saa olla mainoksen pääsanoma. Kun kylkiäisiä käytetään markkinoinnissa, on ilmoitettava selkeästi:
Huom! myyjä on vastuussa myös kylkiäisten mahdollisista virheistä ja turvallisuudesta!
Lapset eivät kykene arvioimaan kylkiäisen arvoa samoin kuin aikuiset. Raha-arvoltaan vähäinen kylkiäinen voi olla lapselle houkuttelevampi kuin itse päätuote, jolloin ostopäätökseen on helppo vaikuttaa kylkiäisen avulla. Siksi lasta kiinnostavien tuotteiden markkinoinnissa on erityisesti varmistauduttava siitä, ettei kylkiäisen esittely muodostu lasta kiinnostavaksi pääasiaksi mainoksessa tai pakkauksessa.
Kuluttajaoikeuden linjaukset: Matkapuhelinliittymien markkinointi ja lisäedut Kanta-asiakasmarkkinointi ja kanta-asiakasohjelmat
Kylkiäinen Päätuotteen ostajalle lisätuote kaupan päälle. Esim. ”Keittiökaapiston ostajille mikrouuni”.
Paljousalennus Erä tuotteita myydään alennetulla hinnalla, ”Kolme patukkaa kahden hinnalla”
Yhdistetty tarjous Samanveroiset tuotteet myydään yhteishintaan, ” Nyt saat käsilaukun ja nahkavyön yhteishintaan xx euroa”
Tuoteyhdistelmä Suunniteltu ja pakattu myytäviksi itsenäisinä tuotteina, joiden osia ei voi ostaa erikseen, esimerkiksi koteloon pakattu ruuvimeisselisarja.