Palvelun tarjoaja on ensisijaisesti vastuussa virheestä. Jos työn on tehnyt alihankkija, kuluttaja voi halutessaan asioida myös tämän kanssa.
Palvelun tilaajalla on oikeus pidättyä maksamasta palvelun hintaa tai osaa siitä kunnes virhe on korjattu tai hyvitetty. Pidätettävän rahamäärän on suurin piirtein vastattava virheen merkitystä, esim. korjauskuluja. Jos asiakas jättää kauppahinnan maksamatta kokonaan vain pienen vian vuoksi, hän saattaa joutua maksamaan viivästyskorkoa ja perintäkuluja
Kuluttajalla on velvollisuus kertoa yritykselle, mieluiten kirjallisesti, miksi pidättää osan kauppahinnasta.
Yrityksellä on lain mukaan oikeus korjata virhe kohtuullisessa ajassa. Virheen korjauksesta ei saa aiheutua kuluttajalle kustannuksia, esimerkiksi rahti- tai varaosakuluja.
Jos yritys ei pysty tekemään korjausta riittävän nopeasti, kuluttaja voi korjauttaa virheen toisella yrityksellä ja laskuttaa siitä. Esim. silloin kun
Asiakkaan tulisi kuitenkin tällaisissa tilanteissa aina ensin olla yhteydessä myyjään.
Jos korjaus tai palvelun uusiminen ei onnistu tai yritys ei oikaise virhettä kohtuullisessa ajassa, kuluttajalla on oikeus vaatia hinnanalennusta. Hinnanalennuksen on vastattava suuruudeltaan virheen merkitystä, esim. korjauskuluja. Alennettu hinta voi vastata asiakkaan saaman palvelun arvoa yleiseen hintatasoon verrattuna.
Kuluttaja voi vaatia kaupan purkamista kokonaan, jos virhe ei ole vähäinen tai virhettä ei voi korvata muilla keinoilla, esim. hinnnanalennuksella ja vahingonkorvauksella.
Jos kuluttaja haluaa purkaa kaupan ennen työn valmistumista,
Kuluttajalla voi olla oikeus purkaa kauppa työn valmistumisen jälkeen, jos työn lopputuloksessa on sellainen virhe, ettei tehdystä työstä ole kuluttajalle mitään hyötyä. Tällöin:
Esimerkiksi sähkönjakelun katkeamista ja laajakaistaliittymän pitkiä käyttökatkoksia varten on säädetty erikseen vakiokorvaus. Virhe voidaan siis korjata tai soveltaa tilanteeseen yllämainittuja hyvitysvaihtoehtoja, mutta tietyissä tilanteissa kuluttajalla on oikeus vakiomääräiseen, rahalliseen korvaukseen.
Tietoa vahingonkorvauksesta