Yritykselle

Työstä annettava hinta-arvio

Palvelutöiden (esim. korjaus- ja remonttitöistä) hinnasta kannattaa aina sopia kirjallisesti. Se on molempien osapuolien etu. Jos hinnasta ei ole sovittu mitään, kuluttajan on pääsäännön mukaan maksettava yrityksen pyytämä hinta, kunhan se ei ole kohtuuton ja lasku on eritelty.

Yrityksen on myös kerrottava selvästi minkälaisen hinta-arvion se asiakkaalle antaa ja tarvittaessa se näytettävä. Hinta-arvio voi olla kustannusarvio, suuntaa-antava tai kiinteä hinta.

Kuluttajalla on oikeus saada palvelutyöstä erittely ennen maksamista, jos työtä ei ole tehty kiinteään hintaan.

a) Hinta-arvio (kustannusarvio)

Hinta- tai kustannusarvio annetaan silloin, kun yritys on voinut tutustua korjattavaan kohteeseen tai laitteeseen. Yrityksellä on oikeus vaatia maksu hinta-arvion tekemisestä. Kustannusarvion maksullisuudesta on kerrottava etukäteen asiakkaalle. 

Yrityksen on hinta-arviota antaessaan ilmoitettava asiakkaalle selkeästi koskeeko hinta-arvio vain työn osuutta vai vain varaosia. Jos näin ei ole menetelty hinta-arvio tarkoittaa palvelusta perittävää kokonaishintaa.

Hinta-arviossa pitää pysyä, esimerkiksi lisätöistä pitää aina ensin sopia tilaajan kanssa. Jos lopullinen hinta jää alle hinta-arvion, ei yritys saa periä hinta-arvion mukaista hintaa. Hinta-arvion voi kuitenkin perustelluista syistä ylittää enintään 15 prosentilla.

b) Suuntaa-antava hintatieto

Suuntaa-antava hintatieto annetaan usein puhelimessa, kun yritys ei ole vielä voinut tutustua kohteeseen tai korjattavaan laitteeseen. Jos tämä hintatieto ylittyy merkittävästi, yrityksen pitää ilmoittaa asiasta tilaajalle viipymättä ja tarvittaessa myös keskeytettävä työ. 

c) Kiinteä hinta ja enimmäishinta

Kiinteä hinta on kysymyksessä silloin, kun työstä peritään sovittu summa riippumatta siihen kuluvasta ajasta tms. Täsmällisesti sovittua kiinteää hintaa, "urakkahintaa", ei saa ylittää lainkaan. Sitä ei tarvitse myöskään alentaa, vaikka työ tulisi oletettua halvemmaksi. 

Enimmäishinta on tilaajan maksettavaksi tuleva hinnan yläraja. Enempää ei saa laskuttaa, vaikka työ tosiasiassa aiheuttaisi suuremmat kustannukset. Sen sijaan hinta voi alentua työ- tai materiaalimäärän mukaisesti.

Tulosta