Välttämättömyyspalveluiden muutoshankkeissa olemme toistuvasti todenneet, kuinka niiden palvelujen, joita me kaikki joudumme käyttämään, hintojen tulisi olla kohtuullisia. Hinnanmääräytymistä ei voi jättää markkinoille silloin, kun kysyntää varmasti riittää. Keskustelua hinnan kohtuullisuuden varmistamisesta on käyty sähkö, tele- ja viimeksi autokatsastusalalla. Ihmeen vaikeaa on ollut luopua uskosta siihen, kuinka markkinat lopulta näilläkin aloilla varmistaisivat kuluttajille kohtuullisen hintatason. Miksi ihmeessä yritykset möisivät halvalla tuotteita, joita kaikkien on aina pakko ostaa?
Myös luotot ovat jo pitkään olleet käytännön välttämättömyys kuluttajille; luottoyhteiskunnasta ei ole paluuta. Kun näin on, luottojen tarjonta on kyllä kasvanut mutta hintojen kohtuullisuutta ei tälläkään alueella ole saavutettu. Silloin pitää vakavissaan miettiä, miten varmistetaan hintojen kohtuullisuus niille kuluttajille, joista ei moni toimija kilpaile, jotka eivät voi tarjota vakuuksia mutta jotka tarvitsevat luottoa joko pätkätöiden tai tavallisten tarpeellisten hankintojen tullessa ajankohtaisiksi. Rahoituslaitosten olisikin syytä kehittää pienten halpakorkoisten luottojen tarjontaa, kuten OECD:n suosituskin edellyttää. Myös sosiaalisten luottojen tarjontaa on tarpeen vauhdittaa ja varmistaa, että köyhä ei aina maksa liikaa.
Maksupalveluihin, joita ilman tuskin kukaan myöskään pärjää, kaavaillut muutokset tuovat mukanaan myös nipun uusia toimintatapoja, jotka markkinointiviesteissä helposti näyttäytyvät kuluttajalle välttämättömänä pahana: e-laskuun on pakko siirtyä, pankkikortti vaihtuu luottokorttiin ja tiliotetta ei saa enää paperilla. Mutta onkohan ihan näin? Suoraveloitusjärjestelmiä pitäisi kyllä olla jatkossa muitakin kuin e-lasku, kansainvälinen debit-kortteja on kyllä olemassa ja tiliotteenkin saa vielä kotiin, toivottavasti jatkossakin maksutta. Näitä vanhoja, mutta monen elämää helpottavia vaihtoehtoja vain ei markkinoida ja kuluttaja joutuu tekemään erikseen töitä niiden säilyttämiseksi. Kilpailu kun ei taaskaan näytä takaavan laajaa tarjontaa.
EU:n komissio järjestää keskustelutilaisuuden heti syyskuun alussa vastuullisesta luotonannosta. Iso askel on harpattu aiemmista puheista, joissa keskeisin huoli oli aina, miten kasvattaa kuluttajia. Yritysten vastuullisuus oli ennen finanssikriisiä itsestäänselvyys, jota ei juuri sopinut kyseenalaistaa. Suomessa koimme oman lamamme jo 90-luvun alussa ja sieltä asti on jatkunut hyvä perinne velallisen aseman huomioonottamisesta. Suomessa on kehitetty monia oivallisia keinoja ja toimintatapoja sen varmistamiseksi, että velalliset eivät syrjäydy ja että jo alun perin luottoehdot olisivat kohtuullisia.
31. elokuuta 2009
Anja Peltonen
Johtaja