Tiedote

7.12.2011

Kuluttaja 8/11 tarjoaa testatusti hyviä joululahjavinkkejä

Nopeaa kahvia maun kustannuksella

Testasimme yhdeksän täysautomaattista espressolaitetta. Parhaimmillaan lopputulos oli lähes aidon espresson makuista, huonoimmillaan melkein juomakelvotonta. Pienen hintavertailumme perusteella laitteen saa satoja euroja halvemmalla nettikaupasta kuin tavallisesta kaupasta. 

Kosmetiikan vihreys voi olla pelkkää väriä

Vihreältä näyttävän kosmetiikan keskeltä voi olla vaikea löytää todellisia luonnontuotteita. Pakkausten väitteisiin ei kannata aina luottaa eikä olettaa, että kaikki ekokauppojen tuotteet ovat automaattisesti luonnonkosmetiikkaa. Valintaa helpottavat luonnonkosmetiikan logot, jotka esitellään Kuluttajan nettisivuilla.

Parhaat päältä

Laadukas lahja löytyy 14 testimenestyjän joukosta. Esittelemme muun muassa suoristusrautojen, tehosekoittimien, tussien ja navigaattoreiden valioyksilöt.

Nautinnolliset rasvapalat

Kaikissa suklaakonvehdeissa on paljon sokeria ja rasvaa. Pystyisikö niistä silti erottamaan vähiten epäterveellisen?

Kelkan liuku jäi lyhyeen

Perhe osti kahden kotimaisen valmistajan potkukelkkoja. Toiset liukuivat hyvin, mutta toiset eivät, koska niiden jalakset on maalauksen sijasta sinkitty.

Kuluttaja on Kuluttajaviraston julkaisu, joka sisältää puolueetonta tietoa tuotteiden ja palveluiden laadusta ja hinnasta. Kahdeksan kertaa vuodessa ilmestyvässä Kuluttajassa julkaistaan kansainvälisenä yhteistyönä tehtyjä tuotetestejä. Kuluttaja ei sisällä lainkaan mainoksia.

 

Tulosta