Tiedote

21.1.2010

Uusi merkki auttaa valmismatkan tunnistamisessa

Matkustajan oikeudet riippuvat pitkälle siitä, onko hänen matkansa valmismatka vai ei. Valmismatkan tunnistaa entistä helpommin uuden Valmismatkamerkin avulla. Matkatoimiston luotettavuuden voi puolestaan tarkistaa Kuluttajaviraston matkatoimistorekisteristä.

Matkaa suunnitteleva kuluttaja voi valita joko valmismatkan tai erilliset matkailupalvelut. Se, kumman tyyppisen matkan hän valitsee, vaikuttaa merkittävästi hänen oikeuksiinsa mahdollisissa ongelmatilanteissa.

Valmismatkoja ovat muun muassa perinteiset seuramatkat, joissa ostetaan yhtenä pakettina lento ja hotelli. Paketti voi muodostua myös lennosta tai majoituksesta ja jostain muusta matkailupalvelusta, kuten MM-kisalipuista tai safarista. Se voidaan myös räätälöidä täysin asiakkaan toiveiden mukaiseksi.

Valmismatka maksetaan yleensä etukäteen. Matkustajan maksamat rahat on turvattu vakuudella siltä varalta, että matkatoimisto menee konkurssiin. Valmismatkan voi myös peruuttaa tietyin ehdoin. Sen sijaan erillisinä ostetut matkailupalvelut eivät sisällä samanlaista suojaa konkurssien varalta. Lennon peruuttaminen tai siirtäminen saattaa myös olla hankalaa.

Kuluttajille ei aina ole ollut selvää se, milloin kyseessä on valmismatka ja milloin ei. Erottelun helpottamiseksi monet matkatoimistot tulevat ottamaan käyttöönsä Valmismatkamerkin. Merkkiä voi käyttää muun muassa verkkosivuilla, matkaesitteissä ja asiakkaille lähetettävissä varausvahvistuksissa kertomaan, että kyseessä on valmismatka.

- Valmismatkamerkki on vakuusturvan lisäksi osoitus siitä, että kuluttaja pystyy luottamaan siihen, että yksi taho – matkanjärjestäjä – vastaa koko matkapaketista, sanoo Suomen matkatoimistoalan liitto (SMAL) toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti.

Ennen valmismatkan ostamista kuluttajan kannattaa varmistaa matkatoimiston luotettavuus Kuluttajaviraston ylläpitämästä matkatoimistorekisteristä. Rekisteri löytyy osoitteesta www.valmismatka.fi.

- Kuluttaja voi minimoida riskejä varmistamalla rekisteristä, että matkatoimisto on ilmoittautunut rekisteriin, sen vakuus on kunnossa ja että sille ei ole määrätty kieltoja, sanoo lakimies Petteri Lehtonen Kuluttajavirastosta.

Lue lisää

Valmismatkaesite

Matkatoimistorekisteri