Kuluttajavirasto muistuttaa, että luottokortilla maksaminen turvaa kuluttajan rahoja muun muassa tilanteissa, joissa myyjä menee konkurssiin tai verkkokauppa ei koskaan lähetä tilattua tuotetta.
Kuluttajansuojalain luotonantajan vastuuta koskevan pykälän (KSL 7:39) mukaan kuluttaja-asiakas voi vaatia maksamaansa kauppasummaa takaisin luottokorttiyhtiöltään tai kortin liikkeellelaskijalta (esimerkiksi pankilta), jos hän ei saa myyjältä luottokortilla maksamaansa tuotetta tai palvelua.
Jos kuluttaja ei myyjän konkurssista tai muusta syystä johtuen saa tilaamaansa hyödykettä, vaikka on sen maksanut, pätevät seuraavat yleisohjeet: Kuluttajan on syytä ottaa yhteyttä luottokorttiyhtiöönsä sen ohjeistamalla tavalla ja kertoa, mistä syystä hän haluaa maksunpalautuksen.
Luottokortilla maksaneella asiakkaalla on oikeus pidättäytyä luottokorttilaskun maksamisesta kyseisen maksun osalta. Jos kuluttaja on jo maksanut laskun, hänellä on oikeus saada rahat takaisin siltä luotonantajalta, joka on rahoittanut kaupan. Jos luottoyhtiö kieltäytyy maksun hyvittämisestä, kuluttaja voi olla yhteydessä valtakunnalliseen kuluttajaneuvontaan.
Luottokortti antaa ostoksille paremman turvan kuin muut maksutavat. Ennakkomaksun tai tuotteen maksaminen etukäteen on riski kuluttajalle. Yritys voi lopettaa toimintansa ennen kuin tuote on toimitettu tilaajalle. Ennakkomaksutilanteissa riskiään voi siis pienentää käyttämällä maksamiseen luottokorttia.
Luottokorttiyhtiöiden vastuu merkitsee myös, että niiden on valittava yhteistyökumppaninsa huolellisesti.
Lisätietoja: Kuluttajansuojalaki, vastuusäännökset 7 luku 39 §