Tiedote

10.7.2012

Ilmaista luontaistuotetta ei yleensä ole olemassakaan

Luontaistuotteiden ja ravintolisien harhaanjohtavasta markkinoinnista tulee kuluttajaviranomaisille säännöllisesti yhteydenottoja. Yhteistä tapauksille on se, että kuluttajille luvataan ilmaiseksi tai toimituskulujen hinnalla näytepakkaus. Samalla tilaaja kuitenkin sidotaan maksulliseen sopimukseen.

Viimeisin Kuluttajaviraston käsittelemistä luontaistuotteiden markkinointiin liittyvistä tapauksista koskee Wellnutrition-nimistä yritystä. Wellnutrition houkutteli messuilla ja ostoskeskuksissa kuluttajia osallistumaan arvontaan ja tilaamaan ravintolisästä ilmaisen näytteen.

Lomakkeen täyttäneet kuluttajat tulivat kuitenkin samalla tietämättään tehneeksi vuoden pituisen sopimuksen. He alkoivat saada kotiinsa säännöllisesti maksullisia tuotepaketteja. Wellnutrition ei suostunut peruuttamaan tilausta.

Kuluttaja-asiamies on muistuttanut Wellnutritionia jo vuosina 2007 ja 2008 markkinoinnin pelisäännöistä. Koska yritys edelleen jatkoi lainvastaista markkinointia eikä sitoutunut muuttamaan toimintaansa, kuluttaja-asiamies määräsi sille huhtikuussa markkinointikiellon. Kieltoa on noudatettava 100 000 euron sakon uhalla.

Luontaistuotteitta markkinoivat yritykset ovat aiemminkin saaneet markkinointikieltoja. Vuonna 2011 kuluttaja-asiamies kielsi Norvital AS -nimistä yritystä markkinoimasta luontaistuotteita terveystutkimuksen varjolla. NaturaMed Pharma sai puolestaan vuonna 2010 kiellon, joka koski kuluttajatutkimukseksi naamioitua kirjekampanjaa.

Tanskalainen Formlife on parhaillaan käsittelyssä Euroopan kuluttajakeskuksessa. Yritys on markkinoinut muun muassa Corex-nimistä laihdutusvalmistetta ja Life Detox – jalkapohjalaastaria Facebookissa.

Lue lisää:

Tanskalaisen Formlifen tutustumispakkauksista valitussuma, Euroopan kuluttajakeskuksen tiedote 4.5.2012

Terveystutkimuksia lähettäneelle Norvitalille markkinointikielto, Kuluttajaviraston tiedote 14.4.2011

Kuluttajavirasto kielsi NaturaMed Pharman markkinointikampanjan, Kuluttajaviraston tiedote 5.10.2010

 

Tulosta