DNA tarjoaa verkkokaupassaan vain kahden vuoden kytkypaketteja, vaikka lain perusteella asiakkailla pitäisi olla mahdollisuus valita myös vuoden sopimus.
Matkapuhelimen ja liittymän kytkypaketin ottava kuluttaja joutuu sitoutumaan pitkään määräaikaiseen sopimukseen. Sopimuksen voi irtisanoa ennen kauden päättymistä, mutta se tulee yleensä kalliiksi. Asiakas joutuu silloin maksamaan yhdellä kertaa sopimuksessa määritellyt loppukauden maksut laitteesta ja liittymästä sekä lisäksi mahdolliset irtisanomisesta aiheutuvat korvaukset. Kytkypaketti ei myöskään välttämättä ole kannattava vaihtoehto niille kuluttajille, jotka käyttävät liittymää vähän ja yksipuolisesti.
Ongelmien vähentämiseksi kuluttajille on haluttu antaa mahdollisuus tehdä myös lyhyempiä sopimuksia. Jos operaattori tekee asiakkaiden kanssa yli vuoden mittaisia sopimuksia, sen on viestintämarkkinalain mukaan tarjottava myös 12 kuukauden sopimuksia. Lyhyemmästä vaihtoehdosta on kerrottava markkinoinnissa ja kaikissa myyntikanavissa selvästi ennen kuin asiakas tekee ostopäätöksensä. Lakia valmistellessa pidettiin tärkeänä myös sitä, että operaattorit eivät ohjailisi asiakkaiden valintoja hinnoittelemalla vuoden sopimukset pidempiä sopimuksia kalliimmiksi.
Kuluttajavirasto huomautti keväällä DNA:lle ja Elisalle, että niiden verkkokaupoissa ei myyty 12 kuukauden kytkysopimuksia, vaan ainoastaan kahden vuoden sopimuksia. DNA:n verkkokaupassa ei myöskään mainittu tilausprosessin aikana, että asiakkailla on mahdollisuus valita vuoden sopimus.
Elisan kanssa asia saatiin neuvoteltua. Sen sijaan DNA ei ole suostunut tekemään vaadittuja muutoksia ennen kuin aikaisintaan syksyllä. Kuluttajavirasto muistuttaa, että kuluttajat voivat silti tehdä vuoden sopimuksia jo ennen sitä.
Kuluttajavirasto pitää valitettavana, että DNA vitkuttelee lain asettamien vaatimusten toteuttamisessa. Ihmetystä herättää myös se, että yritys ei korjannut asiaa välittömästi viranomaisen huomautuksen jälkeen.