Korkein oikeus on 6.5.2009 antamassaan päätöksessä myöntänyt valitusluvan eläkevakuutusyhtiö Skandia Lifelle sen sijoitussidonnaisen eläkevakuutuksen hallinnointikuluja koskevassa asiassa. Kuluttaja-asiamies on avustanut oikeudessa yhtiön asiakasta.
Skandia Life on käyttänyt sijoitussidonnaisissa eläkevakuutuksissaan kotimaisesta käytännöstä poikkeavaa kulurakennetta. Vakuutukseen sisältyy muihin vastaaviin vakuutuksiin verrattuna ylimääräinen 1 %:n hoitokulu, jota on vaikeaa havaita Skandia Lifen antamasta markkinointimateriaalista. Tämä kuluerä on pienentänyt tuhansilla euroilla asiakkaiden säästöjä.
Sama hoitokulu koskee tuhansia yhtiön asiakkaita. Kuluttaja-asiamies on pitänyt tärkeänä, että asiasta saadaan tuomioistuimen ennakkopäätös ja on avustanut yhtä asiakasta ensin Helsingin käräjäoikeudessa ja myöhemmin hovioikeudessa.
Sekä käräjäoikeus että hovioikeus olivat samaa mieltä siitä, että Skandia Lifella ei ole ollut oikeutta periä prosentin hallintokulua, koska se on kertonut kulusta asiakkailleen harhaanjohtavasti ja puutteellisesti. Yhtiö määrättiin palauttamaan nämä kulut asiakkaalle. Koska Skandia Life sai asiassa valitusluvan, käsittely jatkuu korkeimmassa oikeudessa.