Tiedote

9.9.2009

EU:n valvontaisku: Yli puolet elektroniikkalaitteiden verkkokaupoista aiheuttaa asiakkaille ongelmia

Onnistunut ostos elektroniikkaa myyvästä verkkokaupasta jää monella haaveeksi. EU:n kuluttajansuojaa valvovien viranomaisten valvontaisku osoitti, että yli puolella sivustoista on huomautettavaa.

Euroopan unionin kuluttajansuojaa valvovien viranomaisten verkosto tutki toukokuussa 369 elektroniikkatuotteita myyvää verkkokauppasivustoa. Valvontaiskuun osallistui 26 jäsenmaan lisäksi myös Norja ja Islanti. Suomesta mukana oli Kuluttajavirasto, joka tarkasti 12 suomalaisen elektroniikka-alan yrityksen verkkosivut.

Iskun kohteeksi valittiin nimenomaan elektroniikkatuotteita myyvät verkkokaupat, koska juuri ne ovat eri maiden viranomaisten kokemusten mukaan aiheuttaneet kuluttajille eniten ongelmia. Valvontaiskun tulokset tukivat näitä käsityksiä. 55%:sta iskussa tutkituista verkkokaupoista löytyi lainvastaisia elementtejä.

Yleisimmät epäkohdat liittyivät siihen, että sivustoilla annettiin asiakkaille harhaanjohtavia tietoja heidän oikeuksistaan ja tuotteiden lopullisista hinnoista. Myös yrityksen omat yhteystiedot oli usein kerrottu puutteellisesti. Kansalliset viranomaiset tulevat lähestymään omissa maissaan toimivia verkkokauppoja ja vaatimaan, että ne korjaavat sivustonsa lain mukaiseksi.

Euroopan unionin kuluttajansuojaa valvovien viranomaisten verkosto on järjestänyt internetin siivouspäiviksi (sweep day) kutsumiaan valvontaiskuja vuodesta 2007. Aikaisempina vuosina on tutkittu muun muassa lentolippuja myyviä verkkosivustoja.

Lue lisää :

Komission tiedote

Tietoa kuluttajan oikeuksista verkkokaupassa

Howard verkkokauppa-apuri Euroopan Kuluttajakeskuksen sivuilla

Kuluttajaoikeuden linjaus: Verkkokaupan perustaminen

Tulosta