Tiedote

23.10.2008

Suuhygienistien palveluiden hinnoissa suuria eroja – Vertailu kannattaa

Suuhygienistin tunnin hoito maksaa halvimmillaan alle 50 euroa, kalleimmillaan taas yli 150 euroa. Hampaiden valkaisun hintahaitari on vieläkin leveämpi. Tulokset perustuvat Kuluttajaviraston ja lääninhallitusten toteuttamaan hintavertailuun.

Suuhygienisti on ammattikorkeakoulun suorittanut suun terveydenhuollon ammattilainen, jonka tehtäviin kuuluvat mm. suun terveystarkastukset ja hoidon tarpeen arviointi, hammaskiven ja värjäytymien poistot, fluoraus, kotihoidon opetus ja hampaiden valkaisut.

Kuluttajavirasto ja lääninhallitukset vertailivat suuhygienistien palveluiden palkkioita syyskuussa 2008. Vertailussa oli mukana 28 paikkakuntaa ja 131 yritystä ympäri maata. Palveluiden laatua ei vertailtu.

Suuhygienistien antaman hoidon hinta perustuu aikaveloitukseen. Yleensä saman istunnon aikana tehdään kaikki toimenpiteet eli puhdistetaan hammaskivi ja värjäytymät, tehdään fluoraus ja annetaan neuvoja kotihoitoon.

Tunnin hoito maksoi 46-152 euroa keskihinnan ollessa noin 99 euroa. Lyhyempi puolen tunnin hoito maksoi 28-105 euroa ja keskihinta oli 56 euroa. Yksittäisenä hoitotoimenpiteenä pelkkä värjäytymien puhdistaminen maksoi enimmillään 63 euroa ja vähimmillään 10 euroa. Puudutus maksoi viidestä kahteenkymmeneen euroon. Puudutus voidaan tehdä joko pintapuudutuksena tai sisäisenä injektiona eli infiltraatiopuudutuksena.

Vastaanotolla tehtävän hampaiden valkaisun hinta vaihteli 50 ja 540 euron välillä. Hinta riippuu muun muassa käytetystä valkaisumenetelmästä. Esimerkiksi Zoom-valkaisu maksoi 400–540 euroa ja Yotuel karbamidivalkaisu 50-230 euroa. Hintaan vaikuttaa myös käytetty valkaisuaine, aineen määrä ja valkaisuun käytetty aika. Yksi käyntikerta ei aina välttämättä riitä, vaan asiakas saattaa joutua käymään vastaanotolla kolmekin kertaa.

Ylä- ja alahampaiden kotivalkaisun hinta vaihteli 70 ja 379 euron välillä. Keskihinta oli 265,55 euroa. Kotivalkaisua varten suuhygienisti tekee valkaisumuotit ja antaa ohjeet niiden käyttöön.

Hammaskorun kiinnitys maksoi 15 – 70 euroa, jos asiakkaalla on oma koru mukana. Keskihinta oli 32,42 euroa. Korun voi myös ostaa suuhygienistiltä, jolloin hinta on luonnollisesti korkeampi.

Suurin osa vertailussa mukana olleista suuhygienisteistä työskentelee hammaslääkäriasemilla. Noin seitsemällä prosentilla on oma yritys. Omassa yrityksessä työskentelevien suuhygienistien palvelut olivat jonkin verran halvempia kuin hammaslääkäriasemilla työskentelevien. Toisaalta Kelan korvauksen saa ainoastaan hammaslääkäriasemilla hammaslääkärin alaisuudessa työskentelevien suuhygienistien palveluista. Korvaus on 60 % Kelan taksasta. Useilla hammaslääkäriasemilla korvaus vähennetään suoraan hinnasta. Hampaiden valkaisuista ei saa korvausta.

Lääneittäin keskihinnoilla arvioiden Ahvenanmaa on manner-Suomea kalliimpi, samoin Länsi-Suomi muuta maata kalliimpi. Etelä-Suomen lääni on lähellä maan keskihintoja, kun taas Itä-Suomen, Oulun ja Lapin lääneissä palvelut ovat keskihintoja edullisempia.

Suuhygienistien palveluiden hintavaihtelu ja palveluiden keskihintoja lääneittäin

Tulosta