Tiedote

4.1.2008

Perintätoimistoja muistutetaan perinnän pelisäännöistä

Kuluttajavirastoon tulee säännöllisesti kysymyksiä perintäkirjeen saaneilta kuluttajilta. He ovat olleet epävarmoja esimerkiksi siitä, ovatko perintäkulut oikean suuruisia tai onko perinnässä ylipäänsä toimittu oikein.

Kuluttaja on kauppaa käydessään ja sopimuksia tehdessään yleensä heikommassa asemassa kuin yritys. Perinnässä tämä asetelma korostuu entisestään. Koska kuluttaja ei ole maksanut laskua ajoissa, hänellä saattaa myös olla korkea kynnys ottaa yhteyttä perintätoimistoon ja selvittää asiaa.

Väärinkäsitysten välttämiseksi Kuluttajavirasto/kuluttaja-asiamies on nyt koonnut kuluttajien ilmoitusten pohjalta perintätoimistoille yhteenvedon perinnän keskeisistä ongelmakohdista. Yhteenvedossa käydään läpi muun muassa se, mitä tietoja kuluttajille on annettava ja selvennetään, mitä perintäkulujen kohtuullisuus ja perinnän tarkoituksenmukaisuus tarkoittavat käytännössä.

Kuluttajien tueksi on puolestaan laadittu tietopaketti heidän oikeuksistaan ja valitusmalli, jonka avulla he voivat itse puuttua perinnän virhetilanteisiin.

Yhteenveto perintätoimistoille (pdf)
Reklamaatio-ohje kuluttajille

Tulosta