Tiedote

17.9.2008

Pankit voivat nostaa korkoja yksipuolisesti vain ääritilanteissa - Muutos ei vaikuttaisi nykyisiin lainoihin

Pankit ovat neuvotelleet Kuluttajaviraston ja Rahoitustarkastuksen kanssa mahdollisuudesta nostaa kuluttajien lainojen korkoja yksipuolisesti. Lainasopimuksiin on tarkoitus lisätä pykälä, jonka mukaan pankki voisi nostaa korkoja vakavaraisuuden tai maksuvalmiuden ollessa uhattuna. Nykyään pankeilla on mahdollisuus vastaavissa tilanteissa irtisanoa kaikkien asiakkaiden lainat.

Oikeus nostaa korkoja koskisi vain uusia lainoja, ei jo olemassa olevia lainasopimuksia. Uusienkin lainojen korkoja voisi nostaa vasta kolmen vuoden kuluttua sopimuksen tekemisestä.

Kuluttajavirasto korostaa, että koron nostaminen yksipuolisesti on aina poikkeustilanne. Virasto on edellyttänyt neuvotteluissa, että pankki ei voi tehdä ratkaisua koron nostosta omin päin, vaan sen on ensin keskusteltava asiasta Rahoitustarkastuksen kanssa.

Se, että pankki varaa itselleen oikeuden nostaa korkoja yksipuolisesti, voi vaikuttaa lainaa hakevien asiakkaiden valintapäätöksiin merkittävästi. Jos pankki nostaa korkoa, asiakas voi irtisanoa lainansa ja kilpailuttaa pankit uudelleen.

Tulosta