Kaupoissa törmää entistä useammin tilanteisiin, joissa tuotteen hintaa ei ole kerrottu selvästi. Kuluttajavirasto on muistuttanut kauppaketjuja hinnan ilmoittamisen perussäännöistä ja odottaa niiden korjaavan puutteet pikaisesti.
Hintamerkintäasetuksen mukaan tuotteen lopullinen hinta pitää olla näkyvissä joko tuotepakkauksessa tai tuotteen välittömässä läheisyydessä, kuten hyllynreunassa. Hintatiedot pitää myös kertoa niin selkeästi, että asiakas ymmärtää ne pintapuolisellakin lukemisella.
Kuluttajavirasto on saanut hintamerkintöjä valvovilta lääninhallituksilta runsaasti ilmoituksia liikkeistä, jotka ovat lipsuneet hinnan ilmoittamista koskevista vaatimuksesta. Näin tapahtuu esimerkiksi silloin, kun liike myy vanhentumassa olevia tuotteita normaalia halvemmalla. Tuotteeseen liimataan silloin alennusprosentin kertova tarra, esimerkiksi -50%. Lopullista myyntihintaa ei kuitenkaan kerrota, vaan asiakas joutuu laskemaan sen itse.
Alennusprosenttitarran käyttäminen on ongelmallista myös siksi, että Kuluttajaviraston ja Kaupan Keskusliiton yhteisen linjauksen mukaan elintarvikkeita ei voi myydä alennuksella. Elintarvikkeiden myyntihinnat elävät koko ajan, jolloin ei ole olemassa mitään vakiintunutta hintaa, josta alennuksen voisi laskea. Vanhentuneiden elintarvikkeiden yhteydessä pitäisikin puhua mieluummin tarjouksesta kuin alennuksesta.
Hintamerkintäasetus koskee myös ns. vaihtuvapainoisia tuotteita, kuten juustoja ja leikkeleitä. Jos esimerkiksi juustopalat ovat erikokoisia, kullekin palalle on laskettava oma myyntihinta. Joissain liikkeissä näin ei kuitenkaan ole tehty, vaan tuotteesta kerrotaan ainoastaan kilohinta.
Puutteita on ollut myös irtotavarana myytävien tuotteiden, kuten hedelmien ja vihannesten, hintojen ilmoittamisessa. Asiakkaan on saatava tietää tuotteen hinta ennen kassalle menoa. Siksi irtomyyntituotteisiin on hintamerkintäasetuksen mukaan merkittävä mittauksen jälkeen myyntihinta. Monissa liikkeissä asia on ratkaistu sijoittamalla irtomyyntipisteen läheisyyteen vaaka, josta asiakas tai myyjä voi tulostaa myyntihinnan kertovan tarran ja liimata sen pakkaukseen. Joissain kaupoissa vaaka on kuitenkin vasta kassalla tai sen avulla saa ainoastaan tiedon hinnasta, ei varsinaista merkintää.
Kuluttajavirasto muistuttaa, että selkeät hintatiedot hyödyttävät kuluttajien lisäksi myös yrityksiä. Ne helpottamalla kuluttajien mahdollisuuksia vertailla hintoja ja edistävät sitä kautta myös kilpailua.
Kuluttajavirasto on lähettänyt hintailmoittelun periaatteista muistuttavan kirjeen suurille päivittäistavarakauppaketjuille sekä Päivittäistavarakauppa ry:lle ja Suomen Kaupan Liitolle. Lääninhallitukset tulevat seuraamaan, muuttuvatko hintamerkinnät parempaan suuntaan.