Tiedote

9.5.2008

Kuluttajavirasto kokosi maksamisen ja laskutuksen pelisäännöt yhteen

Saako liike päättää, että se ei hyväksy maksua pankkikortilla tai että tuotteen voi ostaa ainoastaan luotolla? Mitä tietoja laskussa pitää olla ja milloin yritys voi periä laskutuslisää? Muun muassa näihin kysymyksiin löytyy vastaus Kuluttajaviraston uudesta maksamista ja laskutusta koskevasta linjauksesta.

Perinteisten maksu- ja laskutusasioiden lisäksi linjauksessa on otettu huomioon maksamisen ja laskutuksen sähköistyminen. Kun kuluttajat maksavat yhä yleisemmin sähköisiä laskuja verkkopankissa, kasvaa myös yritysten vastuu järjestelmien toimivuudesta ja luotettavuudesta. Lisäksi yrityksillä on oltava asianmukaiset menettelytavat virhetilanteiden hoitamiseksi.

Uusien maksutapojen yleistymisestä huolimatta käteismaksulle on edelleen käyttöä. Sampo Pankin tapaus osoitti, että sähköiset tietojärjestelmät ovat haavoittuvaisia. Siksi kuluttajien pitää voida jatkossakin maksaa esimerkiksi ruokakaupoissa ja apteekeissa käteisellä.

Linjauksessa muistutetaan myös, että iäkkäät henkilöt ja muut erityisryhmät eivät välttämättä omaksu kaikkia uusia maksutapoja sujuvasti. Ainakin sähkön, veden ja lämmön kaltaiset välttämättömyyspalvelut pitäisi voida maksaa aina myös perinteisemmillä maksutavoilla kuin e-laskulla.

Linjauksessa kerrataan myös ennakkomaksamisen säännöt. Esimerkiksi verkkokaupassa asiakas joutuu usein maksamaan tilauksensa ennen kuin se toimitetaan hänelle. Maksaessaan ennakkoon asiakas menettää tehokkaan oikeussuojakeinon, eli mahdollisuuden jättää lasku maksamatta esimerkiksi virhe- ja viivästystilanteissa. Linjauksessa todetaankin, että yritys voi vaatia ennakkomaksua vain jos siihen on erityinen, perusteltu syy. Useissa tilanteissa käsiraha olisi parempi ratkaisu tasaamaan myyjän ja kuluttajan riskiä.

 Linjaus Maksaminen ja laskutus

Tietoa kuluttajille maksamisesta ja laskuista

 

Tulosta