Tiedote

14.3.2008

Kansainvälinen kuluttajan oikeuksien päivä 15.3.

Kansainvälistä kuluttajan oikeuksien päivää vietetään vuosittain maaliskuun 15. päivänä.

Päivän tarkoituksena on

  • edistää kuluttajien perusoikeuksien toteutumista
  • vastustaa markkinoiden väärinkäytöstä ja sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta
  • ja kannustaa kansainväliseen solidaarisuuteen

Kuluttajan perusoikeuksia on kahdeksan. Niistä ensimmäiset neljä perustuvat USA:n presidentin John F. Kennedyn julkilausumaan, jonka hän esitti 15.3.1962:

  • oikeus turvallisuuteen
  • oikeus tietoon
  • oikeus vaihtoehtoihin
  • oikeus vaikuttaa

Myöhemmin CI, Consumers International, kuluttajajärjestöjen kansainvälinen liitto, on lisännyt luetteloon vielä neljä vaatimusta:

  • oikeus kohtuulliseen kulutukseen
  • oikeus hyvitykseen
  • oikeus kuluttajakasvatukseen
  • oikeus puhtaaseen ympäristöön

Ensimmäisen kerran Kansainvälistä kuluttajanoikeuksien päivää vietettiin 15.3.1983. Kaksi vuotta myöhemmin, 9.4.1985, YK antoi Kuluttajansuojan yleisohjeet, joihin nämä perusoikeudet sisältyvät.

Lisätietoa aiheesta (Consumers International) 

Kuluttajanoikeuksien päivä on erityisesti kansalaisjärjestöjen toimintapäivä, jolloin nämä järjestävät erilaisia kampanjoita ja tapahtumia vuosittain vaihtuvien teemojen mukaan.

Vuoden 2008 tapahtumia ovat mm:

Junk Food Generation - the need for action (CI)

CI on tehnyt aloitteen, että WHO antaisi kansainväliset ohjeet, jotka rajoittaisivat epäterveellisen elintarvikkeiden markkinointia lapsille.

Kaikille hyvää palvelua 
(Suomen toimikunta: Marttajärjestöt, Kuluttajat-konsumenterna ry, Näkövammaisten Keskusliitto, Stakes/Design for All-verkosto, Kuluttajavirasto )

Erityisryhmänä näkövammaiset, näkökulmina esteettömyys sekä palveluiden suunnittelu ja tarjonta.

  • Seminaari 14.3. klo 13-14.30 Iriksessä (NKL Itäkeskus), kahvit pimeässä kahvilassa.
  • NKL:n ja Kuluttaja-lehden pilottihankkeena Kuluttaja-lehti on numerosta 2/08 lähtien ensimmäinen luetusmuotoinen aikakauslehti.

Reseptilääkkeiden markkinointi kansalaisille - kaipaavatko nykykäytännöt tarkennusta? 
(Suomen Kuluttajaliitto)

  • Seminaari 14.3.2008 12.30-15.45 Stakes, Auditorio, Helsinki

Tunne oikeutesi, käytä oikeuksiasi 
(Euroopan komissio)

EU:n komissio viettää päivää Eurooppalaisena kuluttajapäivänä ja kampanjoi silloin yhteisölainsäädännön kuluttajille tarjoamien oikeuksien puolesta. Näitä perusoikeuksia on kymmenen:

  • Osta mitä haluat ja mistä haluat (ei tullimaksuja tai ylimääräisiä alv-maksuja)
  • Viallisen tuotteen voi palauttaa (myyjän lakisääteinen virhevastuu)
  • Tuotteiden on oltava turvallisia (standardit, tuoteturvallisuuslainsäädäntö ja RAPEX-järjestelmä)
  • Tiedä mitä syöt, lue pakkausmerkintöjä (elintarvikkeiden merkintäsäännökset)
  • Sopimusten on oltava oikeudenmukaisia kuluttajalle (kohtuuttomien ehtojen kielto)
  • Kuluttaja voi myös muuttaa mieltään (harkinta-aika tietyissä tilanteissa)
  • Voit vertailla hintoja helposti (hintoja ei saa pilkkoa, yksikköhintasäännökset)
  • Kuluttajaa ei saa johtaa harhaan (markkinointia koskevat säännökset)
  • Turvaa lomalla (vakuussuoja konkurssin varalta, lomaosakekaupan säännökset, lemmikkieläinpassi)
  • Voit saada apua rajat ylittävien riitojen ratkaisuun (Euroopan kuluttajakeskusten verkosto)

Kuluttaja-asioista vastaava komissaari Meglena Kuneva juhlisti EU:n kuluttajapäivää jakamalla ensimmäisen Euroopan kuluttajapalkinnon. Palkinnon sai Suomen Kuluttajavirasto verkkopelistä Galactor and the Codebreakers.

 

Tulosta