Tiedote

1.9.2008

30 vuotta täyttävä kuluttajansuojalaki on kuluttajan selkänoja – Lisäapua saa Kuluttajaviraston uusista valitusmalleista

Kuluttajien oikeuksia turvaava kuluttajansuojalaki on ollut voimassa 30 vuotta. Lainsäädännön rinnalla tarvitaan kuitenkin myös viranomaisten valvontaa. Lisäksi kuluttajien vaikutusmahdollisuuksia voidaan lisätä antamalla heille apuvälineitä. Tällaisia ovat esimerkiksi Kuluttajaviraston verkkosivuilla tänään julkistetut valitusmallit.

Kuluttajansuojalain ja muun kuluttajia koskevan lainsäädännön perusajatus on turvata kuluttajalle riittävät mahdollisuudet toimia markkinoilla. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi lainsäädäntö edellyttää, että yritysten on annettava kuluttajan päätöksenteon tueksi tietyt perustiedot.

Pelkkä tietojen kertominen ei kuitenkaan vielä riitä. Laillisuuden kannalta on yhtä tärkeää, että tiedot ovat kuluttajan kannalta käyttökelpoisia ja ymmärrettävässä muodossa.

Lainsäädännöstä ei ole apua silloin, jos yritys ei noudata sitä. Näitä tilanteita varten tarvitaan viranomaisten valvontaa. Valvontatyö on yhä enemmän yritysten opastamista ja työkalujen tarjoamista. Kuluttajavirastokin on esimerkiksi laatinut yhteistyössä yritysten kanssa pelisääntöjä ja muistilistoja erilaisia tilanteita varten. Valvonnan uskottavuuden takaamiseksi viranomaisten olisi kuitenkin voitava puuttua lainvastaiseen toimintaan nopeasti. Tällä hetkellä keinot ja resurssit eivät aina anna siihen aina mahdollisuutta. Tehokas alue- ja paikallishallinto saattaa tulevaisuudessa tuoda helpotusta tilanteeseen.

Lainsäädännön ja valvonnan aukkojen paikkaamiseksi kuluttajat tarvitsevat välineitä, joiden avulla he voivat itse hoitaa asioitaan eteenpäin. Kuluttajavirasto on nyt laatinut verkkosivuilleen valitusohjeet, jotka neuvovat vaihe vaiheelta, miten valitus tehdään. Sivuilla on valmiita lomakkeita, joilla voi valittaa tavaran tai palvelun virheestä ja toimituksen viivästymisestä sekä antaa palautetta yritykselle sen asiakaspalvelusta, markkinoinnista ja mainonnasta.

Lisäksi sivuilta löytyy toimintaohjeita erityistilanteisiin. Kuluttajat voivat myös antaa sivujen kautta palautetta Kuluttajavirastolle ohjeiden ja mallien toimivuudesta.

Esimerkkejä kuluttajien ja yritysten kohtaamisista saa tänään julkaistavasta Kuluttajaviraston Ajankohtaista Kuluttajaoikeudesta -verkkolehdestä sekä sen juhlaliitteestä. Juhlaliitteessä viraston kuluttajaoikeuden asiantuntijat kertovat muun muassa siitä, millaisia haasteita kuluttajat kohtaavat asiakkaana, maksajana ja luoton ottajana.

Kuluttajansuojalain taivalta juhlitaan seminaarissa

Kuluttajansuojain 30-vuotispäivää juhlistetaan tänään Suomen Kuluttajaoikeudellisen Yhdistyksen ja Kuluttajaviraston järjestämässä seminaarissa Helsingissä. Seminaarissa kuullaan kuluttajaoikeuden asiantuntijoiden katsauksia ajankohtaisiin teemoihin.

Lue lisää:
Valitusohjeet kuluttajille 
Ajankohtaista Kuluttajaoikeudesta 6/2008 
Juhlaliite
Kuluttajaoikeuden juhlaseminaarin esitykset

Tulosta