Talous- ja velkaneuvonta

Velkajärjestelyn käsittely käräjäoikeudessa

Velkajärjestelyhakemus tulee vireille, kun se jätetään käräjäoikeuden kansliaan. Vireille tulo merkitään oikeusministeriön ylläpitämään velkajärjestelyrekisteriin. Tieto velkajärjestelyn hakemisesta menee myös Suomen Asiakastieto Oy:n ylläpitämään luottotietorekisteriin.

Velkojien kuuleminen

Käräjäoikeus varaa yleensä ennen velkajärjestelyn aloittamispäätöstä ainakin suurimmille velkojille tilaisuuden esittää kirjallinen lausuma velkajärjestelyn edellytyksistä ja esteistä. Käräjäoikeudessa voidaan lisäksi järjestää suullinen käsittely, johon hakija ja hakemusta vastustaneet velkojat kutsutaan henkilökohtaisesti paikalle.

Aloituspäätös

Menettely käräjäoikeudessa on kaksivaiheinen. Kun käräjäoikeus on kuullut velkojia ja tutkinut velkajärjestelyn edellytykset ja esteet, se joko hylkää hakemuksen, jolloin asian käsittely päättyy, tai hyväksyy sen, jolloin käsittely jatkuu.

Velallisen kannalta aloittamispäätöksen tärkein vaikutus on se, että hän ei enää saa maksaa niitä velkoja, jotka ovat syntyneet ennen aloituspäätöstä. Poikkeuksia tähän määräykseen ovat viimeisen vuoden ajalta syntynyt elatusapuvelka ja asuntolainan korot. Velallisen on säilytettävä maksukiellon seurauksena säästyvät varat. Niiden käytöstä annetaan määräykset maksuohjelmassa.

Maksuohjelmaehdotus

Selvittäjän tehtävänä on laatia maksuohjelmaehdotus. Jos selvittäjää ei ole määrätty, velallinen laatii maksuohjelman pääsääntöisesti talous- ja velkaneuvojan avustuksella. Ohjelman laatimista varten selvittäjä selvittää ensinnäkin velallisen tulot, menot ja varallisuuden sekä yleensä velkojilta saamiensa ilmoitusten perusteella velkojen perusteet ja määrät. Laadittuaan maksuohjelmaehdotuksen selvittäjä varaa kaikille osallisille tilaisuuden esittää kirjallinen lausuma maksuohjelman sisällöstä. Tämän jälkeen selvittäjä toimittaa maksuohjelmaehdotuksen käräjäoikeudelle vahvistettavaksi. Maksuohjelmaehdotus on aina syytä tarkistuttaa myös talous- ja velkaneuvojalla.

Maksuohjelman vahvistaminen

Käräjäoikeus tutkii maksuohjelman oikeellisuuden ainoastaan siltä osin kun velkojat, mahdolliset takaajat ja kanssavelalliset tai velallinen ovat lausumissaan siihen puuttuneet. Jos käräjäoikeus hyväksyy selvittäjän ehdotuksen, se vahvistaa maksuohjelman. Toinen vaihtoehto on se, että maksuohjelma palautetaan selvittäjälle tai velalliselle uudelleen valmistelua varten. Velkajärjestely voidaan tässä yhteydessä vielä hylätä, jos tuomioistuimen tietoon on tullut vasta menettelyn tässä vaiheessa seikkoja, jotka ovat esteenä velkajärjestelyn myöntämiselle. Maksuohjelman vahvistamispäätöksestä tai hylkäyspäätöksestä voidaan valittaa ylempiin tuomioistuimiin.

Julkaisuja