Velallisen on noudatettava vahvistettua maksuohjelmaa ja siinä olevia määräyksiä. Hänen on maksuohjelman aikana myös myötävaikutettava velkajärjestelyn toteutumiseen. Hän ei saa itse heikentää maksukykyään. Lisäksi hänen on ryhdyttävä maksukykynsä parantamiseksi sellaisiin toimenpiteisiin, joita häneltä voidaan kohtuudella edellyttää.
Maksuohjelma kestää tavallisesti viisi vuotta. Jos velkojien joukossa on yksityishenkilöitä, näiden vaatimuksesta ohjelman kestoa voidaan pidentää kahdella vuodella.
Ohjelma voi olla huomattavasti pidempikin, jos velallinen säilyttää omistusasuntonsa. Maksuohjelma voi olla myös lyhyempi kuin viisi vuotta, jos se on kohtuullista ottaen huomioon velkaantumisesta kulunut aika, velallisen olosuhteet sekä se, miten ja missä määrin velallinen on jo aiemmin suorittanut velkojaan tai suorittaa niitä maksuohjelmassa. Mikäli maksuvelvollisuus maksuohjelmassa kokonaan poistetaan, maksuohjelman kesto on viisi vuotta. Maksuohjelma koskee kaikkia velkoja, jotka ovat syntyneet ennen velkajärjestelyn aloituspäätöstä.
Velallisen on käytettävä velkojen maksamiseen koko maksuvaransa. Maksuvara on se osa tuloista, joka jää jäljelle, kun tuloista vähennetään velallisen kohtuulliset menot, joita ovat
Maksuvaran laskentaperiaatteita sovelletaan yleensä myös vapaaehtoisjärjestelyihin ja Takuu-Säätiön takauksiin.
Velalliselle syntyy lisäsuoritusvelvollisuus, mikäli hänen tulonsa tai varallisuutensa kasvavat maksuohjelman aikana.
Tulojen kasvuun perustuva lisäsuoritusvelvollisuus syntyy, jos velallisen tulot kasvavat maksuohjelmaan merkittyihin tuloihin verrattuna kalenterivuoden aikana 852 € (v. 2008) . Velallisen on tällöin käytettävä velkojen suoritukseksi puolet 852 € ylittävästä osasta.
Velallisen on syytä vuosittain tarkistuttaa talous- ja velkaneuvojalla tulonsa ja menonsa mahdollisen lisäsuoritusvelvollisuuden
Käräjäoikeus voi velkojan hakemuksesta määrätä maksuohjelman raukeamaan, jos:
Käräjäoikeus määrää velallisen hakemuksesta maksuohjelman raukeamaan ilman erityisiä perusteita. Raukeamista on kuitenkin haettava ennen kuin maksuohjelma on päättynyt.
Jos maksuohjelma on määrätty raukeamaan, velkojilla on oikeus vaatia maksua saatavastaan velalliselta niiden ehtojen mukaan, joita olisi ollut noudatettava ilman velkajärjestelyä.