Velkojien ja perintätoimistojen kanssa voi yleensä aina neuvotella erilaisista maksujärjestelyistä. Neuvotella voi myös silloin, kun lasku on siirtynyt perintätoimistolle, tuomioistuimeen tai ulosottoon. On parempi yrittää sopia uusi maksuaikataulu kuin antaa viivästys- ja perimiskulujen kasvaa. Tilapäisten maksuvaikeuksien järjestely on pankkien ja yritysten henkilökunnalle nykyään arkipäivää ja yhteistyöhalua arvostetaan.
Jos et kykene maksamaan laskuasi tai lainan lyhennystäsi eräpäivänä, ota heti yhteyttä velkojaan ja neuvottele uudesta maksuaikataulusta. Kerro velkojalle, jos sinua on kohdannut jokin elämäntilanteen muutos, esimerkiksi pitkäaikainen sairaus, lapsen syntymä, avioero, työttömyys tai muu vastaava syy, jolla on yhteys talousvaikeuksiisi.
Jos laskujen ja velkojen maksaminen ei onnistu eräpäivän siirtämisellä, pyydä pitkäaikaisempaa maksusuunnitelmaa. Järjestelymahdollisuuksia ovat mm.
Maksusuunnitelmaa voi pyytää muutamaksi kuukaudeksi tai useammaksi vuodeksi. Maksuohjelmasta kannattaa laatia sellainen, jota myös pystyy noudattamaan. Velkojien halukkuus muuttaa maksuohjelmaa heikkenee, jos et pysty noudattamaan alkuperäistä ohjelmaa ilman hyväksyttävää syytä.
Velkoja tai perintätoimisto voi veloittaa pyynnöstäsi tehdystä erääntyneen velan maksuajan pidennyksestä enintään 5 €, esimerkiksi kun velkoja siirtää pyynnöstäsi maksumuistutuksessa ilmoitettua eräpäivää.
Mikäli velkoja tai perintätoimisto tekee koko erääntyneen jäännösvelan käsittävän kirjallisen tai sähköisesti tallennettavassa muodossa olevan maksusuunnitelman, se voi veloittaa siitä perintäkuluna:
Kulu voidaan yleensä veloittaa enintään kahdesta maksusuunnitelmasta. Jos velka on suoraan ulosottokelpoinen tai velan pääoma on alle 100 €, voidaan tehdä vain yksi maksullinen maksusuunnitelma.
Erillisten maksusopimusten sijaan on joskus mahdollista ja järkevää yhdistää useita velkoja yhdeksi uudeksi lainaksi. Esimerkiksi yhdellä pankkilainalla tai rahoitusyhtiön kuluttajaluotolla maksat velat pois kertasuorituksena velkojille. Tämä on hyvä erityisesti silloin, kun velkojia on useita ja/tai erillisistä sopimuksista tulisi kohtuuttoman pitkiä.
Mikäli sinulla ei ole omia vakuuksia järjestelylainan saamiseen pankista, niin ratkaisu voi olla Takuu-Säätiön takaus tai joidenkin kuntien käyttöön ottama sosiaalinen luotto. Järjestelylainat ja sosiaalinen luototus
Turhien perintäkulujen välttämiseksi sinulla on oikeus pyytää vapaaehtoisen kirjeperinnän keskeyttämistä, minkä jälkeen velkoja voi halutessaan siirtyä suoraan oikeudelliseen perintään.
Edellytyksenä menettelylle on, että saatava on kokonaan erääntynyt. Pyyntö on tehtävä kirjallisesti tai sähköisesti tallennettavassa muodossa. Pyynnön jälkeen velkoja ei voi lähettää enää muita maksullisia perintäkirjeitä kuin muistutuskirjeen velan vanhentumisen katkaisemiseksi tai maksuhäiriömerkintää edeltävän maksukehotuksen.
Sinulla on oikeus kerran vuodessa saada maksutta velkojalta tai perintätoimistolta ajantasainen tieto veloista ja lyhennyksistä sekä korkojen ja kulujen määräytymisestä. Tiedot täytyy antaa kohtuullisessa ajassa.
Joissain järjestelyissä velkoja voi myös vapaaehtoisesti luopua osasta saatavastaan. Esimerkiksi silloin,
Velkamäärän pienentäminen edellyttää hyvät perustelut ja yleensä myös talous- ja velkaneuvojan tukea. Talous- ja velkaneuvojat
Tavallisesti velkoja edellyttää neuvottelun pohjaksi virallisen velkajärjestelyhakemuksen täytettynä sekä keskeisimmät tulo- ja menotositteet. Sovintoneuvotteluissa tulisi pyrkiä kokonaisratkaisuun – yhden velkojan kanssa sopimukseen pääseminen ei auta, jos muut velkojat eivät tule vastaan.