Bluetooth on lyhyen kantaman langaton tiedonsiirtotekniikka, jonka avulla voi korvata kaapelit esimerkiksi matkapuhelinten ja oheislaitteiden välillä. Esimerkiksi matkapuhelimen nappikuuloke tai tietokoneen ja langattoman hiiren voi yhdistää bluetoothin avulla. Bluetoothin kantama voi laajimmillaan yltää jopa sataan metriin. Bluetoothia hyödynnetään laajasti esimerkiksi tietokoneissa ja niiden oheislaitteissa, leluissa, peliohjaimissa, kameroissa, kuulokkeissa, GPS-laitteissa, kämmenmikroissa sekä matkapuhelimien lisälaitteissa.
Matkapuhelinoperaattoreiden tarjoamilla estopalveluilla voidaan estää lisämaksulliset puhelut ja tekstiviestit sekä ulkomaanpuhelut. Estopalveluita voi operaattorista riippuen käyttää rajaamaan pois vain tietyntyyppiset lähtevät ja saapuvat tekstiviestit sekä lähtevät puhelut. Lisämaksullisia puheluita ovat esimerkiksi 0600- ja 0700-alkuiset numerot. Suurin osa estopalveluista on maksuttomia.
GPRS (General Packet Radio Service) on matkapuhelimissa käytettävä langaton tiedonsiirtopalvelu, jota käytetään pääasiassa langattoman internetyhteyden muodostamiseen matkapuhelimella. GPRS:n avulla voi esimerkiksi selata internetiä matkapuhelimella, ladata soittoääniä, kuvia ja pelejä, pelata verkkopelejä ja lähettää ja vastaanottaa multimediaviestejä.
IMEI-numero on matkapuhelimen sarjanumero. Usein 15-merkkisen numeron saa näkyviin näppäilemällä puhelinnäppäimistöllä *#06#. IMEI-numero löytyy yleensä myös puhelimen akun alla olevasta valkoisesta tarrasta. Puhelimen omistaja voi esimerkiksi varkaustilanteessa estää matkapuhelimen käytön toimittamalla operaattorille kopion rikosilmoituksesta ja IMEI-numeron.
Ketjutekstari on perinteisen ketjukirjeen uusi muoto. Ketjutekstiviestissä houkutellaan vastaanottaja lähettämään viesti yhdelle tai useammalle vastaanottajalle. Kirjeen sisältö saattaa luvata onnea, tavaroita tai rahaa. Ketjutekstiviestit voivat sisältää myös mobiiliviruksia, jotka voivat lamaannuttaa älypuhelimen. Siksi niiden lähettäminen ei ole suositeltavaa.
Matkapuhelinnumeron siirrettävyydellä tarkoitetaan sitä, että matkapuhelinliittymän omistaja voi säilyttää entisen numeronsa, vaikka vaihtaisikin matkapuhelinoperaattoriaan.
"Mese" eli MSN Messenger on pikaviestiohjelma, jota käytetään lähinnä kavereiden kanssa jutusteluun. Mese on monille lapsille ja nuorille päivittäinen tapa olla yhteydessä kavereihin, vähän niin kuin puhelinkin. Ohjelmasta näkee, ketkä kavereista ovat sillä hetkellä verkossa ja kenen kanssa voi keskustella. Mese-keskustelut ovat yksityisiä eli niitä ei kukaan ulkopuolinen taho pysty seuraamaan tai valvomaan. Juttelu tapahtuu yleensä kirjoittamalla, mutta myös äänen tai videokuvan välityksellä keskustelu on ohjelmalla mahdollista.
MMS tarkoittaa multimediaviestipalvelua (Multimedia Messaging Service), jonka avulla voi luoda, lähettää ja vastaanottaa kuvia, ääntä ja videota sisältäviä viestejä. Multimediaviestejä voidaan lähettää joko matkapuhelimella tai sähköpostilla. MMS-sisältöpalvelut ovat palveluntarjoajalta tilattavia palveluita, esimerkiksi soittoääniä, säätietoja tai uutisia.
Mobiili päätelaite kuten matkapuhelin on paitsi langaton, myös liikkuva. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi kännykän yhteys matkapuhelinverkkoon säilyy, vaikka puhelin liikkuu käyttäjänsä mukana. Langattomuus ei aina välttämättä tarkoita liikkuvuutta.
Mobiilipalveluilla tarkoitetaan matkapuhelimella tai muulla langattomalla päätelaitteella käytettäviä matkapuhelinverkkojen välityksellä tarjottavia palveluita, kuten esimerkiksi matkapuhelut, tekstiviestit, multimediaviestit sekä WAP- ja internetpalvelut.
Palveluntarjoaja on esimerkiksi operaattorin kautta tilattavan soittoääni-, logo- tai muun vastaavan palvelun tarjoava yritys tai muu yhteisö. Palveluntarjoaja huolehtii palvelun toteuttamisesta ja vastaa sisällön oikeellisuudesta ja ylläpidosta. Palveluntarjoaja on sopimussuhteessa palvelua välittävän operaattorin kanssa. Lisäksi palveluntarjoaja vastaa siitä, että palvelu on lakien ja hyvien tapojen mukainen.
PIN-koodi (Personal Identification Number) on tavallisesti 4-8 numeroa sisältävä koodi, joka suojaa matkapuhelimen SIM-korttia luvattomalta käytöltä. PIN-koodi toimitetaan tavallisesti SIM-kortin mukana. Jos PIN-koodi näppäillään väärin kolme kertaa peräkkäin, puhelin lukittuu ja kysyy PUK-koodia.
Prepaid-liittymä tarkoittaa matkapuhelinliittymää, jossa puhelut maksetaan etukäteen ostamalla ennalta määritellyn summan arvoinen liittymäkortti. Saldon loppuessa liittymästä ei pysty soittamaan muihin kuin hätänumeroihin, eikä sillä voi käyttää maksullisia palveluja ennen uutta latausta. Prepaid-liittymän kulut maksetaan aina ennakkoon joko lataussetelillä, internetissä tai maksuautomaatilla, eikä niitä laskuteta jälkikäteen.
Jos näppäilee matkapuhelimen PIN-koodin väärin kolme kertaa peräkkäin, SIM-kortti lukkiutuu. Kortin avaamiseen tarvitaan 8-numeroinen PUK-koodi, jonka saa omalta matkapuhelinoperaattorilta.
Puhelumaksu, joka peritään normaalin minuuttitaksan lisäksi kauko-, ulkomaan-, matkapuhelinnumeroihin, palvelupuhelujen ja joihinkin yritysnumeroihin yhteydessä korvauksena verkon käytöstä.
Matkapuhelinliittymän mukana tulee henkilökohtainen liittymäkortti eli SIM-kortti (Subscriber Identity Module). SIM-kortti on pienikokoinen, matkapuhelimen sisään asetettava sirukortti, jonka avulla luodaan yhteys matkapuhelinverkkoon. Kortin käyttöä ja sisältöä voidaan suojata PIN-koodilla.
SMS on tarkoittaa samaa kuin tekstiviesti. Tekstiviestillä tarkoitetaan 160 merkin mittaisia viestejä, joita lähetetään matkapuhelimesta toiseen.
Sisältöpalveluilla tarkoitetaan matkapuhelimeen tilattavia palveluita, jotka voivat olla esimerkiksi soittoääniä, logoja, sääennusteita ja uutisia. Sisältöpalveluiden kustannukset laskutetaan matkapuhelinlaskujn yhteydessä.
TV-chat on televisio-ohjelma, johon katselijat saavat lähettää omia puheenvuoroja tekstiviestillä. Osassa TV-chateista on juontaja, joka lukee viestejä ja kommentoi niitä samalla, kun viestit näkyvät kuvaruudussa. TV-chattien aiheena voi olla yleinen keskustelu, jokin teema tai seuranhaku. TV-chattien lisäksi televisiossa pyörii erilaisia tekstiviesteillä pelattavia pelejä.
WAP eli Wireless Application Protocol on yhteyskäytäntö, joka mahdollistaa internetin käytön matkapuhelimella tai muulla langattomalla päätelaittella. WAP-palveluiden käyttöä varten tarvitset WAP-puhelimen sekä matkapuhelinoperaattorisi käyttämät WAP-asetukset puhelimeesi. Kullakin operaattorilla on omat asetuksensa. Tarkasta omat WAP-asetuksesi operaattorisi www-sivuilta.