Matkustaminen

Valmismatkan voi peruuttaa ylivoimaisen esteen vuoksi

Valmismatkalain mukaan matkustaja on painavan syyn takia estynyt osallistumasta matkalle häntä kohdanneen odottamattoman ja vakavan tapahtuman takia.

Matkanjärjestäjä saa periä kohtuullisen korvauksen peruuttamisesta aiheutuvista tarpeellisista toimenpiteistä.

Yleisiä valmismatkaehtoja noudattavilla matkoilla matkustajalla on oikeus oman, matkakumppanin tai läheisen henkilön sairauden tms. vuoksi peruuttaa matka, jos

a) hän itse tai hänelle läheinen henkilö yhtäkkiä sairastuu vakavasti, joutuu vakavaan onnettomuuteen tai kuolee. Läheisenä henkilönä pidetään aviopuolisoa, avopuolisoa, lasta, vanhempaa, appivanhempaa, sisarusta, lastenlasta, isovanhempaa tai matkakumppania, jonka kanssa matkustaja on yhdessä varannut matkan ja jonka majoitus on sovittu samaan huoneeseen tai huoneistoon

b) hänelle tai matkakumppanille, jonka kanssa hän on yhdessä varannut matkan, sattuu muu odottamaton ja vakava tapahtuma, jonka vuoksi olisi kohtuutonta vaatia häntä lähtemään matkalle.

  • Matkakumppanina pidetään kyseisen matkustajan lasta tai vanhempaa taikka muuta henkilöä, jonka majoitus on sovittu samaan huoneeseen tai huoneistoon kyseisen matkustajan kanssa.
  • Muu odottamaton ja vakava tapahtuma on esimerkiksi merkittävä vahinko omaisuudelle, kuten asunnon palo.

Matkalle lähdön este on osoitettava luotettavalla selvityksellä, kuten lääkärintodistuksella, poliisitutkintapöytäkirjalla tai vakuutusyhtiön lausunnolla.

Selvitys esteestä on toimitettava markanjärjestäjälle niin pian kuin mahdollista ja viimeistään kahden viikon kuluttua peruuttamiseen oikeuttavan esteen ilmenemisestä.

Erityisehdoissa peruutusehdot voivat poiketa yleisistä valmismatkaehdoista

Matkanjärjetäjä voi käyttää matkan erityisluonteen vuoksi yleisistä valmismatkaehdoista poikkeavia peruutusehtoja, esimerkiksi kohdemaan olosuhteiden tai reittilentojen käytön vuoksi. 

Erityisehdoissa on oltava tiedot muun muassa siitä, milloin matkustaja joutuu peruutuksen yhteydessä maksamaan lentoyhtiön, hotellin tai muun palveluntarjoajan matkanjärjestäjältä perimiä maksuja.

Vakuutus voi antaa lisäturvaa peruutustilanteiden varalta

Matkan peruuttamisesta koituvia kuluja voi välttää vapaehtoisella matkavakuutuksella. Matkustajan kannattaakin jo matkan varausvaiheessa varmistaa, millainen peruutusturvavakuutus matkavakuutukseen sisältyy.

Tulosta
16.9.2010