Matkustaminen

Laivamatkustajan oikeudet viivästymis- ja peruutustilanteissa

Laivayhtiöiden maksu- ja peruutusehdot vaihtelevat, joten ongelmien ilmaantuessa kannattaa aina ensin selvittää asia laivayhtiön kanssa.

Peruuntumis-, viivästys- ja peruutustapauksissa matkustajan perusoikeudet ovat seuraavanlaiset:

  • Jos laivan lähtö peruuntuu tai viivästyy olennaisesti, matkustajalla on oikeus saada lipun hinta takaisin siltä osin kuin lippu on käyttämättä.
  • Jos laivan matka keskeytyy ja matkustajalta ei voida kohtuudella vaatia matkan jatkamista, laivayhtiön on huolehdittava matkustajan ja hänen matkatavaroidensa kuljettamisesta määräpaikkaan muulla sopivalla tavalla
  • Jos laiva ei järjestä vaihtoehtoista kuljetusta, matkustajalla on oikeus vaatia lipun hinta takaisin.
  • Jos haverin tai muun laivaa koskevan seikan vuoksi matkustajan on oleskeltava maissa, laivayhtiön on sopivalla tavalla huolehdittava matkustajan ylläpidosta ja aiheutuneista kustannuksista.

Laivayhtiö vastaa matkan aikana sattuneen tapahtuman aiheuttamasta henkilövahingosta ja viivästymisen matkustajalle aiheuttamasta vahingosta, jos laivayhtiö tai joku sen vastuulla toimiva on virheellään tai laiminlyönnillään aiheuttanut kyseisen vahingon.

Laivayhtiö vastaa matkustajalle matkatavaravahingosta, jos matkatavara häviää tai vahingoittuu ja laivayhtiö tai joku sen vastuulla toimiva on virheellään tai laiminlyönnillään aiheuttanut tapahtuneen vahingon.

Matkan peruuttaminen

Jos et lähde varaamallesi laivamatkalle, etkä ole perunut matkaasi kohtuullisessa ajassa etukäteen, lipun hinta on yleensä maksettava.

Lipun hinnan palauttamista voit vaatia, jos et voi lähteä laivamatkalle sairaustapauksen tai muun odottamattoman ja vakavan tilanteen takia. Esteestä on ilmoitettava viipymättä laivayhtiölle.

Valmismatka antaa lisäturvan

Laivamatka voi olla osa valmismatkaa, jolloin matkaan kuuluu valmismatkaehtojen mukainen suoja ostohetkestä matkan päättymiseen asti, muun muassa peruutusoikeus ja apu ongelmatilanteissa.

Valmismatka on yleensä pakettina ostettu matkailupalvelujen yhdistelmä, esim. matkapaketti, johon kuuluu edestakainen laivamatka ja hotellimajoitus kohdemaassa. Lyhyet, enintään 24 tuntia kestävät risteilyt, eivät ole valmismatkoja.


 

Lainsäädäntö:
 
Merilaki

 

Tulosta
27.3.2012