Lapsi kuluttajana

Lapsi tarvitsee ostoksiinsa vanhemman suostumuksen

Vanhempi voi vaatia kaupan purkamista, jos alaikäisen kanssa on tehty kauppa, jota hän ei olisi saanut tehdä.

Tarve vanhemman suostumukseen riippuu paitsi lapsen iästä myös ostoksen hinnasta ja laadusta. Myyjän vastuulla on ostajan iän ja vanhempien suostumuksen varmistaminen.

  • Alle 18-vuotias voi tehdä ilman vanhemman tai huoltajan suostumusta vain tavanomaisia ja merkitykseltään vähäisiä ostoksia, joita ovat esimerkiksi taskurahoilla hankitut, kohtuullisen hintaiset, samanikäisten yleisesti ostamat tuotteet. Esimerkiksi lemmikkieläintä, ulkomaanmatkaa tai tatuointia ei voi hankkia ilman huoltajan lupaa
  • 15 vuotta täyttänyt voi käyttää ansioitaan, kuten kesätyörahoja, merkittävämpiinkin ostoksiin, mutta ei saa ostaa velaksi

Lapsi ei voi ostaa velaksi

Vasta 18 vuotta täyttänyt voi ostaa velaksi. Alaikäinen ei voi siis

  • hankkia luottokorttia tai nostaa kulutusluottoa.
  • ostaa tuotetta velaksi siten, että ostos veloitetaan laskulla kapanteon jälkeen kuten esimerkiksi postimyynti- ja verkkokauppatilauksissa. 

Perintää ei yleensä voi kohdistaa alaikäiseen

Alaikäinen ei voi ostaa velaksi, minkä vuoksi alaikäiseen ei voi kohdistaa perintää.

Alaikäisille voi kuitenkin syntyä tilanteita, joissa hän on maksuvelvollinen. Niitä voivat olla esimerkiksi erilaiset julkisoikeudelliset maksut kuten sairaala- ja terveyskeskusmaksut  ja verot. Yli 15-vuotiailla maksuvelvoite voi syntyä myös pakollisesta liikennevakuutusmaksusta, joukkoliikenteen tarkastusmaksusta tai sakosta. 

Toimi

Jos lapsesi on tehnyt ostoksen, jota hän ei olisi saanut tehdä, vastuu on myyjällä.  Jos lapsesi on ostanut tuotteen ilman suostumustasi tai velaksi,

  • vaadi myyjältä kaupan purkamista. Tee tämä kohtuullisessa ajassa siitä, kun sait tietää ostoksesta
  • riitatilanteessa ota yhteyttä kuluttajaneuvontaan    

Jos perintätoimisto tai muu velkoja perii velkaa alaikäiseltä



Kuluttajaoikeuden linjaukset:
 
 Alaikäiset, markkinointi ja ostokset 

Tulosta
5.10.2011