Kuluttajan oikeudet

Perintätoimisto laskuttaa lähettämistään maksuvaatimuksista

Jos sinulla on maksamaton lasku, velkoja yrittää ensin saada sinut vapaaehtoisesti maksamaan velan. Kaksi viikkoa eräpäivän jälkeen velkoja voi lähettää sinulle muistutuksen maksamattomasta laskusta. Tavalliseen laskuun lisätään enintään 5 € huomautuskuluja.

Perintätoimistolla ei ole suurempia valtuuksia kuin velkojalla. Perintätoimisto voi lähettää kirjallisia maksuvaatimuksia, soittaa sinulle, mutta ei tunkeutua kotiisi. Kirjallisesta maksuvaatimuksesta voidaan vaatia enintään laissa määritellyt perintäkulut. Asian siirtymisestä perintätoimistoon ei vielä seuraa luottotietomerkintää.

Perinnässä on noudatettava hyvää perintätapaa

Kun velkoja tai perintätoimisto perii velkaa kuluttajalta, sen on noudatettava perinnässä perintälakia ja hyvää perintätapaa.

Perintälaissa perinnällä tarkoitetaan kaikkia toimia, joiden tarkoituksena on saada velallinen vapaaehtoisesti maksamaan erääntynyt velka. Perintälaki ei koske tuomioistuimessa tapahtuvaa perintää eikä ulosottoperintää.

Hyvän perintätavan mukaan perinnästä ei saa aiheutua velalliselle kohtuuttomia tai tarpeettomia kuluja tai tarpeetonta haittaa. Kuluttaja-asiamies valvoo, että vapaaehtoisessa kuluttajaperinnässä noudatetaan hyvää perintätapaa.

Hyvän perintätavan vaatimukset koskevat sekä alkuperäistä velkojaa että perintää hoitavaa toimeksisaajaa, esimerkiksi perintätoimistoa. 

  • Jos velkoja/perintätoimisto toimii hyvän perintätavan vastaisesti, kuluttajalla ei ole velvollisuutta korvata tällaisista toimista aiheutuneita kuluja.
  • Perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittavan on korvattava kuluttajalle hyvän perintätavan vastaisesta toiminnasta aiheutuvat taloudelliset vahingot. Tällaisia ovat esimerkiksi perusteettomat tai kohtuuttomat perimiskulut sekä asian selvittelyyn liittyvät puhelin- tai postikustannukset.
  • Kuluttaja voi vaatia korvausta myös muista taloudellisista vahingoista, joilla on välitön syy-yhteys virheelliseen perintämenettelyyn. Korvausta voi vaatia esimerkiksi oikeudenkäyntikuluista, jos toimeksisaaja ei ole lähettänyt kuluttajalle kirjallista maksuvaatimusta ennen oikeudellisen perinnän aloittamista.

Perinnässä ei saa aiheuttaa kuluttajalle kustannuksia tarpeettomilla toimenpiteillä

Hyvän perintätavan mukaan perinnän pitää olla oikea-aikaista ja tehtyjen toimenpiteiden on oltava perusteltuja. Tarpeettomina voidaan pitää muun muassa seuraavanlaisia toimenpiteitä:

  • Kirjeperintää pitkitetään aiheettomasti lähettämällä kuluttajalle kolmas ja neljäs maksuvaatimus. Lähtökohtana on se, että kuluttajalle lähetetään kaksi maksuvaatimusta. Jos velallinen ei ota kirjeiden johdosta yhteyttä velkojaan tai perintätoimistoon, perinnässä siirrytään oikeudelliseen perintään tai asia palautetaan takaisin velkojalle.
  • Kirjeperintää jatketaan ilman, että selvitetään kuluttajan esittämiä velan vanhentumiseen tai perusteeseen liittyviä perusteltuja väitteitä tai luotettavia selvityksiä omasta maksukyvyttömyydestään. Perintätoimistolla on velvollisuus tarkistaa oma-aloitteisesti saatavan pätevyys esimerkiksi silloin, kun velkoja on pysynyt pitkään passiivisena tai jos velallisena on alaikäinen.
  • Velkoja tai toimeksisaaja tekee maksusuunnitelman velallisen kanssa, vaikka näkee, että maksusuunnitelman toteutumiselle ei ole edellytyksiä.

Perinnässä ei saa käyttää painostusta tai uhkailua

Perinnän tulee olla asiallista. Se ei saa aiheuttaa velalliselle tarpeetonta haittaa eikä vaarantaa velallisen yksityisyyttä. Perinnässä ei myöskään saa esittää epäasiallisia uhkauksia. Kiellettyä on mm.:

  • uhata tuoda maksuvaikeudet ulkopuolisen tietoon kuten työnantajalle tai velallisen läheisille
  • antaa virheellistä tietoa maksun laiminlyönnin seuraamuksista kuten ilmoittaa perintäkirjeessä, että ”ellei maksua suoriteta eräpäivänä, velalliselle syntyy maksuhäiriömerkintä”
  • käyttää kirjeperinnässä kirjekuoria, joista käy selkeästi ilmi, että lähetys sisältää perintäkirjeen
  • tehdä perintäkäyntejä tai puhelinperintää klo 20 – 7 tai juhlapyhinä
  • yhdistää perintään myynninedistämistä käyttäen hyväksi velallisen tukalaa asemaa

Henkilö, joka tahallisesti rikkoo hyvää perintätapaa tai on toiminut perinnässä törkeän huolimattomasti, syyllistyy perintärikkomukseen. Kuluttaja voi tehdä asiasta rikosilmoituksen poliisille.