Kuluttajan oikeudet

Ostajana kirpputorilla

Kun teet ostoksen kirpputorilla 

  • Tarkista tuote ennen kuin ostat sen. Sinulla ei yleensä ole myöhemmin mahdollisuutta kaupan purkamiseen jo yksistään sen vuoksi, että myyjää on kaupan teon jälkeen vaikea tavoittaa.
  • Muista, ettei kuluttajasuojalainsäädäntö suojaa sinua ostajana silloin, kun ostat tavaran suoraan yksityishenkilöltä. Jos sen sijaan ostat tuotteen välitysliikkeestä tai kirpputorilta, jonne tavaroita on jätetty myytäväksi, kauppaan sovelletaan kuluttajansuojalain ja tuoteturvallisuuslain säännöksiä. Silloin liike on lain mukaan vastuussa tuotteiden mahdollisista virheistä.
  • Tutki tavara kunnolla ennen kaupantekoa. Et yleensä voi vedota vikoihin, jotka olisit voinut havaita tavaran tavanomaisessa tarkastuksessa. 

Tavarassa on lain mukaan virhe, jos se on olennaisesti huonommassa kunnossa, kuin ostajalla tavaran hinta huomioon ottaen on ollut aihetta olettaa.  

Tavarassa on virhe myös

  • jos se ei vastaa tietoja, joita myyjä on ennen kaupantekoa antanut sen ominaisuuksista tai käytöstä 
  • jos myyjä ei ole ennen kaupantekoa kertonut ostopäätökseesi vaikuttavasta seikasta, josta sinun olisi pitänyt saada tieto. 

Saatat olla oikeutettu kaupan purkamiseen jos esimerkiksi ostamasi laite ei toimi, vaikka sen on väitetty toimivan. Jos tavarassa on edellä mainittu merkittävä virhe, jota et olisi voinut ennakkotarkastuksessa havaita, ilmoita viipymättä liikkeeseen havaitsemastasi virheestä. Jos viivyttelet valituksen tekemisessä, menetät oikeutesi esittää asiassa vaatimuksia.

Sinulla on oikeus vaatia, että liike korjaa virheen, jos se on merkittävä. Jos virhettä ei korjata kohtuullisessa ajassa, voit vaatia hinnanalennusta. Viimeisenä vaihtoehtona voit merkittävän virheen johdosta olla oikeutettu kaupan purkuun. Huomaa, että esimerkiksi käytettyjen vaatteiden osalta et yleensä voi vedota tähän säännökseen. Tarkasta siksi vaate aina huolellisesti ennen ostamista.

Vain turvallisia tuotteita saa myydä 

Tuoteturvallisuuslain mukaan tuote ei saa aiheuttaa vaaraa kuluttajan terveydelle tai omaisuudelle. Vaatimus koskee sekä uusia että käytettyjä kulutustavaroita.

Tuoteturvallisuuslaki koskee kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välistä kaupankäyntiä. Laissa elinkeinonharjoittajalle, siis myös käytetyn tavaran myyntiliikkeelle, asetetaan erityinen vastuu tuotteiden turvallisuudesta. Lain noudattamista valvovat Kuluttajavirasto, lääninhallitukset ja kunnan terveystarkastajat.

Tulosta
22.3.2010