Raha-asiat

Maksamiseen kuuluu hinnasta, ajankohdasta
ja maksutavasta sopiminen

Kuluttajan keskeisin velvoite kaupassa on kauppahinnan maksaminen sovittuna aikana ja sovitulla tavalla. Jos hinnasta ei ole sovittu, ostajan on maksettava kohtuullinen hinta. Sen arviointiin vaikuttavat tuotteen laatu ja ominaisuudet, kaupantekoajankohdan käypä hinta sekä muut olosuhteet. Myös myyjän markkinoinnissa antamilla tiedoilla on merkitystä.

Maksun saaja päättää, millä maksutavoilla ottaa maksuja vastaan. Tarjotut vaihtoehdot eivät kuitenkaan saa muodostua kuluttajien kannalta kohtuuttomiksi. Erityisesti välttämättömyyspalveluissa (esim. sähkö, vesi, lämpö, puhelin) on tarjolla oltava eri maksutapoja ja joukossa aina myös laajasti käytetty perinteinen maksuvaihtoehto.

Maksuehdot ovat keskeinen osa sopimusta. Toinen osapuoli ei voi yleensä yksipuolisesti muuttaa ehtoja sopimussuhteen aikana.

Tuotteen maksaminen ennen toimitusta on kuluttajalle riski

Pääsääntönä on, että hinta maksetaan, kun tavara on saatu. Jos maksuajasta ei ole muuta sovittu, ostajan on maksettava kauppahinta myyjän sitä vaatiessa, ei kuitenkaan ennen, kuin tavara on hänen saatavillaan. Lähtökohtana on myyjän ja ostajan suoritusten samanaikaisuus.

Ostajalla on oikeus tarkastaa tavara ennen kauppahinnan maksamista. Maksua ei kuitenkaan voi lykätä, jos tarkastus ei sovi yhteen sovitun luovutus- ja maksutavan kanssa. Esimerkiksi jos on sovittu toimituksesta postiennakolla, ostajan on lunastettava lähetys ennen kuin hän voi sen tarkastaa.

Hinnan maksaminen etukäteen sisältää kuluttajalle riskin. Yritys voi lopettaa toimintansa ennen kuin tuote on toimitettu tilaajalle. Toimituksen virhe- ja viivästystilanteissa kuluttaja ei voi käyttää maksunpidätystä keinona saada sovittu tuote tai palvelu myyjältä. Kuluttajan rahat uhkaavat jäädä yritykselle silloinkin, kun ostajalla olisi perusteet purkaa kauppa.

Jos yritys tarjoaa maksutavaksi vain ennakkomaksua, kannattaa silti kysyä muita vaihtoehtoja. Jos maksu tuotteen saamisen jälkeen ei käy, esimerkiksi kohtuullisen käsirahan käyttö on parempi vaihtoehto kuin koko hinnan maksaminen etukäteen. Jos yritys suostuu vain täyteen ennakkomaksuun, kannattaa miettiä, voiko hankinnan tehdä muualta kohtuullisemmin ehdoin. Kysehän voi olla jopa huijariyrityksestä, joka kerää ennakkomaksuja ilman aikomustakaan toimittaa tilattua tuotetta.

Luottokortilla maksettua maksua kuluttaja voi vaatia takaisin myös luottokorttiyhtiöltä, jos yritys ei ole toimittanut ostosta. Ennakkomaksutilanteissa riskiään voi siis pienentää käyttämällä maksamiseen luottokorttia. Pankkikorttimaksuihin tällaista ominaisuutta ei liity.

Silloinkin, kun ennakkoon maksamiselle on olemassa erityinen syy, ainakin suurten ennakoiden kohdalla ostajan tulisi saada myyjältä ennakkomaksun turvaava vakuus.

Ilmoitus maksukortin katoamisesta on tehtävä heti

Maksukorttia on käytettävä ja säilytettävä huolellisesti. Korttia ja sen tunnuslukua ei saa säilyttää samassa paikassa, esim. lompakossa. Korttia ei myöskään saa luovuttaa toiselle henkilölle. Lisäksi kortin haltijan on varmistettava säännöllisesti, että kortti on tallella.

Kortinhaltijan on kortin katoamisen havaittuaan tehtävä katoamisilmoitus ilman aiheetonta viivytystä. Ohjeet ja puhelinnumero löytyvät korttiehdoista. Puhelinnumero kannattaa tallentaa esimerkiksi matkapuhelimeen. Katoamisilmotuksen tekemisen jälkeen korttia ei saa käyttää, vaikka se löytyisikin.

Kortinhaltijan vastuu kortin käytöstä päättyy yleensä silloin, kun kuluttaja on tehnyt ilmoituksen kortin katoamisesta tai oikeudettomasta käytöstä luotonantajlle tai luotonantajan ilmoittamalle taholle. Vastuuseen kortin katoamisesta, varkaudesta tai väärinkäytöstä voi joutua, jos

  • on toiminut huolimattomasti
  • on luovuttanut kortin ulkopuoliselle
  • viivyttelee katoamisilmoituksen tekemisessä

Toimiessaan huolellisesti kortinhaltija ei vastaa oikeudettomasta kortin väärinkäytöstä. Sen sijaan hänen lieväkin huolimattomuutensa aiheuttaa vastuun, joka rajoittuu 150 euroon. Jos hänen katsotaan toimineen tahallisesti tai törkeän huolimattomasti, hänellä on täysi vastuu. 

Jos maksunsaaja ei ole asianmukaisesti varmistunut maksajan oikeudesta käyttää korttia, voi kortinhaltija vapautua vastuusta.

Lisätietoja Vakuutus- ja rahoitusneuvonnasta (FINE)
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta
 


Tulosta
30.8.2012