Kuluttajakasvatus

Kuluttajakasvatuksen aihekokonaisuus "Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta" perusopetuksessa

Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta -aihekokonaisuuden päämääränä kuluttajanäkökulmasta on lisätä oppilaan valmiuksia ja motivaatiota toimia ympäristön ja ihmisen hyvinvoinnin puolesta. Perusopetuksen tavoitteena on kasvattaa kuluttajista ympäristötietoisia, kestävään elämäntapaan sitoutuneita kansalaisia. Koulun tulee opettaa tulevaisuusajattelua ja tulevaisuuden rakentamista ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestäville ratkaisuille.

Tavoitteena on, että opiskelija oppii

  • havaitsemaan ympäristössä ja ihmisten hyvinvoinnissa tapahtuvia muutoksia, selvittämään syitä ja seurauksia sekä toimimaan kuluttajana ja kuluttajakansalaisena elinympäristön hyväksi ja hyvinvoinnin lisäämiseksi
  • arvioimaan oman kulutuksensa ja arkikäytäntöjensä vaikutuksia ja omaksumaan kestävän kehityksen edellyttämiä toimintatapoja
  • edistämään hyvinvointia omassa yhteisössä sekä ymmärtämään hyvinvoinnin uhkia ja mahdollisuuksia globaalilla tasolla, kuten mainontaa ja muuta medianvaikutusta kulutustottumusten muokkaajana
  • ymmärtämään, että yksilö rakentaa kulutus valinnoillaan sekä omaa tulevaisuuttaan että yhteistä tulevaisuuttamme, ja toimimaan rakentavasti kestävän tulevaisuuden puolesta.

Keskeiset sisällöt

  • ekologisesti, taloudellisesti, kulttuurisesti ja sosiaalisesti kestävä kehitys omassa kulutustottumuksissa koulussa ja elinympäristössä
  • yksilön ja yhteisön vastuu kuluttajina elinympäristön tilasta ja ihmisten hyvinvoinnista ekologisen, sosiaalisen, kulttuurisen ja taloudellisen ympäristön näkökulmasta
  • ympäristöarvot ja kestävä elämäntapa ja kulutustottumukset kuten kohtuullinen kulutus, jätteiden määrän vähentäminen, energian kulutus, , ympäristöystävällisten tuotteiden valinta ja niiden tunnistaminen
  • ekotehokkuus tuotannossa ja yhteiskunnassa sekä arjen toimintavoissa, tuotteen elinkaari kuten ekologinen jalanjälki ja MIPS-arvo
  • oman talouden hallinta kuten yksityistalouden merkitys, suunnittelu ja seuranta, käytännön taloudenpito, hankinnat, ostaminen, säästäminen, lainaaminen, jos jättää laskun maksamatta sekä taloudelliset ongelmat.
  • kulutuskäyttäytyminen, omiin kulutustottumuksiin vaikuttavien tekijöiden havainnointi omien tottumusten arviointi ja kuluttajan vaikuttamiskeinot
  • toivottava tulevaisuus ja sen edellyttämät valinnat ja toiminta kuluttajana kuten kohtuullinen ja eettinen kuluttaminen.

Kuluttajakasvatuksen sisällöt voidaan eheyttää opetuksessa mm. seuraavien oppiaineiden käsittelemiin kuluttaja aiheisiin sisältöihin:

  • maantiede ja biologia
  • yhteiskunnalliset aineet
  • kotitalous
  • terveystieto
  • matematiikka
Tulosta