Kuluttajakasvatus

Tietoa mainonnasta

Näille sivuille on koottuna tietoja mainonnasta, näitä sivuja voivat käyttää opettajat tuntien taustamateriaalina tai oppilaat tehdessään omia töitään.

Faktoja mainonnasta

  • Mainonnan tarkoitus on vaikuttaa siten että haluat ostaa tai kokeilla tuotteita tai palveluita
  • Mainos,  joka ei vaikuta on merkityksetön
  • Mainos kuvaa aikaansa, tapoja, ajatuksia ihmiskuvaa ja makua.
  • Mainoksessa vedotaan usein tunteisiin mutta harvoin järkeen.
  • Mainoksissa käytetään vanhoja myyttejä ennakkoluuloja ja niistä muodostuu kuva meistä miehinä ja naisina.
  • Mainosten tekijät pyrkivät siihen,  että heidän tuotteensa näyttävät välttämättömiltä osalta koko meidän persoonallisuuttamme ja elämäntyyliämme
  • Mainoskuvissa ei ole keskeistä pidämmekö siitä vaan mitä viestejä merkityksiä sillä on ja mihin kuvalla pyritään.
  • Mainos kertoo myös joskus tärkeitä tietoja tuotteen sisällöstä ja käytöstä.
  • Mainoksia on kaikkialla; vaatemerkeissä, painettuna t-paidoissa, busseissa, urheilukentillä, TV:ssä, radiossa, internetissä jne.
  • Mainokset täydentävät toisiaan ja toistuvat yhä uudelleen. Vähitellen ne painuvat tajuntaamme ja tulevat luonnolliseksi osaksi ajatuksiamme ja elämäämme.
  • Sana mainos - "reklam" tuleekin kahdesta latinankielisestä sanasta "re" - uudelleen tai jälleen ja "clamare" joka merkitsee huutaa kovasti. Eli sana reklam - mainos tarkoittaa huutaa kovaa ja yhä uudelleen.
  • Posti tuo meille "uskomattomia henkilökohtaisia tarjouksia" juuri meille tarkoitettuna. Tietokoneen valittua juuri meidät kohderyhmäksi.
  • Vaikka päätämme etteivät mainokset vaikuta meihin, olemme alttiina niille.
Tulosta