Kuluttajakasvatus

Kun kotitaloutta ei hallita, arki kelluu

Kotitalous on kuluttajan keskeinen toimintaympäristö. Kotitalous nähdään tässä järjestelmänä, jossa voi olla joko yksi tai useampi jäsen. Hyvin toimiva kuluttajan kotitalous on muuntautumistaitoinen järjestelmä, joka turvaa jatkuvuuden elämän eri tilanteissa vaihtoehtoisilla ja kestävillä toimintatavoilla. Monimuotoinen järjestelmä kestää olosuhteiden muutoksia. Kotitalouden hallinta on tietoisuutta omasta ja ympäristön toiminnasta ja tilasta. Se edellyttää hyvää informaatio- ja palautejärjestelmää, jonka avulla voidaan varautua uuteen tilanteeseen ja korjata joustavasti toimintatapaa.

Kotitalouden hallinnalla ja osallisuudella tarkoitetaan kodin toimintojen ylläpitämistä, voimavarojen jakamista ja päätöksentekoa sekä kykyä arvioida hyvinvointia edistäviä tekijöitä. Kotitalouden hallinta on vastuunottoa ja johtajuutta. Kotitalouden hallinnan taito perustuu tavoitteiden, roolien ja vastuiden hahmottamiseen, ennakointiin sekä kykyyn pitää kiinni yhteisistä työprosesseista. Kotitalouden johtamiseen ja jäsenyyteen sisältyy sosiaalisia taitoja, joiden kautta syntyy arjen toiminnassa tarvittavaa sitoutumista, yhteistä ymmärrystä ja erilaisuuden sietoa. Kotitalouden kautta opitaan myös laajemmin osallisuutta ja kuluttajakansalaisen taitoa.
 

Tavoitteet:

Oppija huolehtii vastuullisesti kotitalouden toiminnasta kohdentamalla voimavaroja ja tekemällä päätöksiä tulevaisuusnäkökulmasta. Hän arvioi kuluttajan kotitalouden sosiaalisia suhteita, ajanhallintaa, vapaa-aikaa sekä kotitöitä. Oppija ymmärtää kulutustottumusten yhteyden hyvinvointiimme, työkykyymme ja taloudelliseen tilanteeseemme.

Oppija:

  • Hahmottaa kotitalouden merkityksen ja ottaa huomioon fyysisen ja henkisen turvallisuuden valinnoissa ja toimissa.
  • Ymmärtää kotitalouden merkityksen kulutusvalintojen suunnittelussa ja hallinnassa sekä niiden seuraamusten arvioinnissa.
  • Tekee vastuullisia päätöksiä ja kykenee hallitsemaan kotitaloutta, kotitöiden prosessit sekä niihin liittyvän päätöksenteon, esimerkiksi ruoan valinnan ja valmistuksen, tekstiilien ja oman kodin hoidon, huollon, liikkumisen, ajankäytön, vapaa-ajan sekä energiankulutuksen.
  • Ymmärtää kotitaloustöiden arvon ja toimii taloudellisesti omassa kotitaloudessaan ja paikallisympäristössään.
  • Osaa hyödyntää tuotteiden turvamerkintöjä ja käyttöohjeita sekä on tietoinen kuluttajan oikeudesta turvallisiin tuotteisiin ja palveluihin.
  • Arvioi päätöksiä tehdessään tuotteita, palveluja ja tietolähteitä sekä niiden sopivuutta omaan kotitalouteensa.
     

Keskeiset sisällöt:

  • Kotitalouden suunnittelu ja arjen hallinta
    • Kaukokatseisuus, systeeminen ajattelu ja tuotteiden elinkaariajattelu
    • Demokraattiset arvot, tasa-arvo ja henkilökohtainen yhteiskunnallinen vastuullisuus
    • Kulttuuritietoisuus
    • Välittävä ja itsevarma aikuisuus
    • Hyvinvointi
    • Päätöksiin vaikuttaminen
    • Vastuu taloudesta
  • Terveys ja turvallisuus arkielämän valinnoissa
    • Ravitsemussuositukset (ylipaino, aliravitsemus)
    • Terveyttä edistävä, kestävin perusten valittu ja turvallinen ruoka
    • Taloudellinen ja tarkoituksenmukainen ruoanvalmistus
    • Puhtaanapito ja tekstiilien hoito
    • Tuotemerkinnät ja -selosteet
    • Turvalliset tuotteet ja palvelut sekä niiden vastuullinen käyttö
    • Kodin valvonta- ja turvateknologia
    • Viihde-elektroniikka ja kodinkoneet
    • Lääkeaineiden turvallinen ja tarkoituksenmukainen käyttö
  • Kodin hoito, huolto ja vastuullisuus
    • Kodin ylläpito ja huolto kestävällä ja vastuullisella tavalla
    • Kotityöt ja ajanhallinta
    • Jätteiden lajittelu ja kierrätys
    • Energia ja liikkuminen
    • Arkielämää helpottavat tuotteet ja palvelut
  • Teknologian ja median valinta ja käyttö
    • Omat tarpeet verrattuna mainostajien tarpeisiin
    • Kuluttajan valinnanvapaus (avoimen lähdekoodin ohjelmistot, toimittajien välinen kilpailu)
    • Kaupallinen media
    • Oman teknologiaympäristön ja järjestelmien yhteensopivuuden arviointi 
    • Tuotteiden arvon lasku trenditeknologiaa ostettaessa
    • Rajoitukset teknologian tai median käyttöönotossa kotona
    • Käyttö- ja huolto-ohjeet, sopimukset, tekijänoikeudet
    • Tasa-arvo, sukupuoli, ikä jne

 

Tulosta