Opiskelijan on osattava myös hankkia ja käsitellä median välittämää tietoa. Kulutusyhteiskunnassa eletään jatkuvan kuvallisen ja muun viestinnän keskellä, jossa sanomilla on usein kaupallinen tarkoitus. Niiden erottaminen ja arviointi edellyttävät medialukutaitoa. Mainonnassa käytetään yleisesti hyväksi ihmisten epävarmuutta. Vaatteilla, kosmetiikalla ja muilla tavaroilla myydään kauneutta, varmuutta, yhteenkuuluvuutta, onnea ja hyväksyntää. Oman elämän hallinta edellyttää, että ostopäätöksiä pystyy tekemään itsenäisesti omien tarpeidensa ja oman harkinnan mukaan. Opiskelijoiden on tunnettava markkinointiviestinnän tarkoitusperät, ja osattava tunnistaa, tulkita, analysoida ja tarkastella kriittisesti mainoskuvia ja muita kaupallisia sanomia.
Avainaiheita median tuntemukseen