Jos saat odottamattoman sijoituspalveluja tarjoavan yhteydenoton
kyseessä saattaa olla huijaus. Tyypillisessä sijoitushuijauksessa ulkomainen huijari soittaa uhrille ja esittäytyy esimerkiksi sijoitusneuvojaksi, arvopaperinvälittäjäksi tai salkun hoitajaksi. Hän tarjoaa asiakkaalle osake-, kiinnelaina- tai kiinteistösijoituksia, optioiden kauppaa tai valuuttakauppaa ja lupaa rahoille korkeita tuottoja. Asiakkaalle yritetään suostuttelun ja painostuksen avulla saada tunne siitä, ettei hän voi kieltäytyä tarjouksesta.
Huijarit markkinoivat sijoituksia myös internetissä. Eräs sijoitushuijauksen muoto on vakuutuksen kaapuun naamioitu rahankeruuhuijaus. Siinä kerätään rahaa ja annetaan kuluttajan ymmärtää, että kyse on vakuutustoiminnasta, vaikka kyse on ihan muusta. Sivustot on suunniteltu ja toteutettu huolellisesti, jolloin ne näyttävät aidoilta. Uskottavalta vaikuttavan huijauksen paljastaminen edellyttääkin vaivannäköä.
Huijarit tavoittelevat potentiaalisia sijoittajia myös sijoitusseminaareissa. Kaikki seminaareissa annetut sijoitusneuvot eivät ole laittomia tai hyödyttömiä, mutta ne kannattaa tutkia tarkkaan ennen sopimuksen tekoa. Hälytyskellojen pitäisi soida erityisesti silloin, jos sinua houkutellaan laittamaan rahaa riskialttiisiin suunnitelmiin, kuten ottamaan suuria lainoja tai antamaan rahaa lainaksi riittämättömiä vakuuksia vastaan.
Sähköpostiisi saattaa tulla viesti, jossa kerrotaan mahdollisuudesta tehdä hyviä osakekauppoja. Viestissä ehkä vihjataan, että tiettyjen osakkeiden arvo nousee lähiaikoina. Kun samanlainen viesti lähetetään miljoonille ihmisille ja heistä osa innostuu ostamaan osakkeita, äkillinen osakkeiden kysyntä nostaa osakkeiden hintaa. Ostobuumin aikana huijarit myyvät aikaisemmin hankkimansa osakkeet ja saavat niistä sievoiset voitot. Osakkeiden uudet omistajat jäävät sen sijaan tappiolle, koska he maksavat osakkeistaan enemmän kuin niiden arvo on. Erityisen hälyttävää on, jos viestissä luvataan arvonnousua ja viitataan tunnettuihin yhteistyötahoihin.
Jos tuntematon ihminen lähettää sinulle sähköpostissa neuvoja osakemarkkinoista tai tietyn yhtiön osakkeista, kyseessä on todennäköisesti huijaus. Mieti, miksi nopean ja helpon rahanansaitsemiskeinon keksinyt henkilö kertoisi siitä juuri sinulle.
Epäilyttävissä rahoitusmarkkinoita sekä vakuutusyhtiöiden sopimusehtojen käyttöä ja markkinointia koskevissa tapauksissa voit ottaa yhteyttä Finanssivalvontaan. Vakuutuksenottajan pitäisi saada markkinoinnista muun muassa kaikki taloudellisen turvallisuuden kannalta tarpeelliset tiedot. Finanssivalvonta