Huijaukset

Lomaosakkeilla tehdään jälleenmyyntihuijauksia

Lomaosakkeiden ja lomaklubijäsenyyksien omistajille tehdään usein erilaisia jälleenmyyntiin liittyviä tarjouksia: joskus omassa lomakohteessaan lomaillessaan, toisinaan suoraan kotiin puhelimitse tai kirjeitse. Useimmat näistä ovat silkkaa huijausta.

On yleisesti tiedossa että lomaosakkeiden jälleenmyyntimarkkinat eivät ole kovinkaan toimivat, ja lomaosakkeesta ei saa yleensä edes omiansa pois – joitakin kohteita voi käytännössä olla vaikea saada jälleenmyytyä lainkaan. Monet myyjät käyttävätkin hyväkseen kuluttajien tarvetta päästä eroon osakkeistaan.

Jos sinulle tarjotaan lomaosakkeestasi voittoa tai samaa summaa, jonka olet siitä itse aikanaan maksanut ja ostajan kerrotaan jo löytyneen, kyseessä on todennäköisesti huijaus. Vaikka saisit ostajan nimen ja osoitteenkin tai oikealta näyttävän ostotarjouksen, ostaja ja huomattavan korkea hinta toimivat vain täkynä, jotta maksaisit myyjälle jonkinlaisen maksun ennen kaupan toteutumista.

Myyjät ovat taitavia perustelemaan etukäteismaksuja erilaisilla virallisilta kuulostavilla syillä: mm. ilmoittelukuluilla, Espanjan lainsäädännön vaatimuksilla, uuden direktiivin edellyttämän rasitustodistuksen hankkimisella jne. Nämä syyt ovat lähes aina tekaistuja.

Jos kauppa ei toteudu, etukäteen maksettua rahasummaa on käytännössä mahdoton saada takaisin.

Torju

  • ÄLÄ MAKSA MITÄÄN ETUKÄTEEN! Ainoa järkevä tapa tehdä kauppaa on sopia, että myyntipalkkio maksetaan kaupan toteuduttua
  • Kaikki järjestelyt, jotka edellyttävät lomaosakkeen omistajalta etukäteismaksua ennen kuin kaupan on määrä toteutua, ovat riskialttiita
  • Myöskään osakekirjoja ei kannata lähettää myyjälle
  • Suhtaudu ehdotukseen kriittisesti, vaikka etukäteen maksamasi rahasumma luvattaisiin palauttaa tai hyvittää sinulle myöhemmin. Monesti ”sulkutiliksi” väitetylle tilille maksetut summat, jotka piti palauttaa,  ovat yhtä kadoksissa kuin yrityskin myyntiajan umpeuduttua.
  • Suhtaudu epäilevästi tarjouksiin, joissa vanha lomaosake luvataan myydä, jos ostat ensin uuden  "jälleenmyyntiarvoltaan paremman" lomaosakkeen tai oman lomaosakeviikon kanssa perättäisen lomaosakeviikon. Vaikka myyjä lupaa paketin käyvän paremmin kaupaksi kuin alkuperäisen osakkeen yksinään, on todennäköistä, että kaupat eivät toteudu ja jäät kahden lomaosakkeen loukkuun. Usein saatat joutua vielä maksamaan vastikkeet molemmista osakkeista.

Toimi

Jos haluat peruuttaa kotimaassa tehdyn sopimuksen lomaosakkeesta, ole mahdollisimman nopeasti yhteydessä kuluttajaneuvojaan.
Kuluttajaneuvonta

Jos ostit tuotteen toisesta EU-maasta tai EU-alueen verkkokaupasta ja sinulla on maksunpalautus- tai muu korvausvaatimus myyjää tai palveluntarjoajaa kohtaan, ota yhteys Euroopan kuluttajakeskukseen. 
Euroopan kuluttajakeskus