Huijaukset

Yhteistyöverkosto taistelee kuluttajahuijauksia vastaan

Yksittäisillä viranomaisilla on rajalliset mahdollisuudet pysyä erilaisten huijausmenetelmien perässä ja tiedottaa niistä kuluttajille. Tilanteen korjaamiseksi Kuluttajavirasto käynnisti vuonna 2007 huijausten vastaisen yhteistyöverkoston toiminnan.
 
Verkoston tarkoituksena on tehostaa huijausten kanssa työskentelevien tahojen keskinäistä tiedonvaihtoa ja yhteistyötä. Verkoston avulla toimijat saavat kokonaiskuvan ongelmien laajuudesta ja pystyvät varoittamaan kuluttajia ajoissa uusista ilmiöistä.
 
Huijausten uhrit jättävät usein ilmoittamatta tapauksista viranomaisille. Osasyy voi olla se, että kuluttajaa nolottaa oma hyväuskoisuutensa. Kuluttajien menettämät rahasummat eivät ole aina niin suuria, että he jaksaisivat ryhtyä vaatimaan niitä takaisin. Esimerkiksi Skybiz.com –nimisen amerikkalaisen pyramidimarkkinointiyrityksen huijaamien kuluttajien joukossa oli USA:n kuluttajaviranomaisen, FTC:n (Federal Trade Commission) tietojen mukaan yli 4 300 suomalaista. Kuluttajavirastoon heistä on ollut yhteydessä kuitenkin vain muutama.
 
Huijausten vastainen yhteistyöverkosto haluaa rohkaista kuluttajia kertomaan epäilyttävistä tapauksista mahdollisimman nopeasti eteenpäin. Huiputetuksi tulemista ei tarvitse hävetä. Huijarit ovat usein ammattilaisia, joilla on kytköksiä kansainväliseen talousrikollisuuteen. Huijauksiin liittyvät mainokset, kirjeet, nettisivut ja puhelinkeskustelut on suunniteltu ja toteutettu niin huolellisesti, että ne vaikuttavat aidoilta.
 
Huijausten vastaiseen yhteistyöverkostoon kuuluvat seuraavat tahot:
  • Elintarviketurvallisuusvirasto EVIRA
  • Euroopan Kuluttajakeskus
  • Finanssialan Keskusliitto
  • Finanssivalvonta (Fiva)
  • Itella Oyj
  • Keskusrikospoliisi
  • Kuluttajavirasto
  • Luottokunta
  • Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus (Fimea)
  • Poliisihallituksen arpajais- ja rahankeräysvalvonta
  • Kuluttajaliitto – Konsumentförbundet
  • Tietosuojavaltuutetun toimisto
  • Viestintävirasto

Luottokunta ja Itella Oyj osallistuvat viranomaisten kanssa huijausten vastaiseen yhteistyöhön, koska niillä on keskeinen rooli sähköisen kaupan maksunvälittäjänä ja tuotteiden kuljettajana.

Suomalaisen yhteistyöverkoston esikuvana on kansainvälinen markkinointia valvovien viranomaisten verkosto ICPEN (International Consumer Protection and Enforcement Network), johon kuuluu yli 30 maata. Verkosto on perustettu vuonna 1992 ja Kuluttajavirasto on osallistunut sen toimintaan alusta saakka. Verkoston kautta virasto on saanut tietoa paitsi huijausten uusimmista virtauksista, myös huijausten torjunnassa käytettävistä toimintatavoista.

 

Tulosta