Eko-ostaja

Muuntokuitujen raaka-aine saadaan luonnosta

Muuntokuitujen raaka-aine on peräisin luonnosta, mutta se prosessoidaan kuiduiksi samalla tavoin kuin synteettiset tekokuidut. Yleisimpiä ovat viskoosi, modaali, kupro, lyocell, asetaatti ja triasetaatti.

Raaka-aineena on yleensä puuselluloosa.

  • Selluloosan valmistus voi saastuttaa hyvinkin raskaasti vesiä ja ilmaa. Suomessa ja länsimaissa rikkipäästöt ilmaan ja jätevesipäästöt ovat kuitenkin alentuneet merkittävästi ympäristönormien tiukentumisen ansiosta. Myös selluloosan kloorikaasuvalkaisusta on siirrytty ympäristöystävällisempiin menetelmiin. Venäjä on viskoosin merkittävä tuottaja ja siellä on löysemmät ympäristönormit.
  • Selluloosakuiduista lyocellin tuotanto on varsin ympäristöystävällistä, koska tuotanto perustuu suljettuun kiertoon ja kuluttaa vähemmän energiaa ja vettä kuin useiden muiden selluloosakuitujen tuotanto. Lyocellia käytetään esimerkiksi denim-kankaissa, urheiluvaatteissa ja teltoissa.

Myös bambukuitu on ympäristön kannalta hyvä materiaali, sillä bambun viljely ei vaadi torjunta-aineita eikä keinokastelua.

 

Muualla verkossa

Tulosta
12.4.2010