Eko-ostaja

Suosi ympäristömerkittyjä rakennuslevyjä

Rakennuslevyjä valmistetaan monista eri materiaaleista, joilla on erilaisia ympäristövaikutuksia.

Kannattaa suosia Pohjoismaisella ympäristömerkillä merkittyjä rakennuslevyjä ja sisäilmaston kannalta parhaan M 1 -luokituksen saaneita levyjä. Puulevyjen osalta merkittävin ympäristövaikutus liittyy metsien käsittelyyn.

Kipsilevyt valmistetaan kipsistä, sideaineena käytetään vettä ja päällyskartongin liimana tärkkelyspohjaista liimaa. Kipsilevyn valmistaminen kuluttaa energiaa vähemmän kuin lastulevyjen tai kuitulevyjen valmistaminen. Kipsilevy on myös kosteutta läpäisevä, joten sitä voi käyttää höyrysuluttomissa rakenteissa. Kipsilevyjen valmistuksessa käytetään luonnonkipsin lisäksi kierrätyskipsiä ja voimalaitoksien savukaasujen puhdistuksen yhteydessä syntyvää jätekipsiä. Puukuitu-kipsilevyissä on kipsiä, puuta ja sideaineena vettä.

Lastulevyt valmistetaan puulastuista käyttäen sideaineena liimaa. Liimojen erittämä formaldehydi oli aiemmin merkittävä sisäilman huonontaja. Nykyiset laatuluokitellut lastulevyt erittävät formaldehydiä saman verran kuin luonnonpuu, eli hyvin vähän. M 1 -luokan lastulevyt ovat turvallisimpia. Lastulevy on suurelta osin valmistettu sahausjätteestä. Melamiini- ja laminaattilevyt ovat lastulevyjen jatkojalosteita lähinnä huonekaluteollisuuden tarpeisiin.

Liimalevyt valmistetaan massiivipuurimoista, jotka liimataan yhteen levyiksi. Puulevyistä valmistetaan mm. hyllyjä ja pöytiä.

Mineriittilevyt valmistetaan kuitusementistä. Vanhoissa mineriittilevyissä saattaa olla asbestia ja niiden poistaminen vaatii ammattilaista.

Puukuitulevyt  valmistetaan hakkeesta ja sahateollisuuden sivutuotteena syntyvästä purusta. Puukuidut puristetaan yhteen lämmön ja paineen avulla. Huokoinen puukuitulevy sopii myös vanhojen höyrysuluttomien talojen remonttilevyksi, koska levy on kosteutta läpäisevä. Sillä on myös lämmöneristysominaisuutta.

Vaneri valmistetaan koivusta tai havupuusta tai niiden sekoituksesta liimaamalla ohuita puuviiluja päällekkäin. Vanerin valmistus kuluttaa enemmän energiaa kuin kipsi-, kuitu- tai lastulevyn valmistus ja liimoina käytetyt fenolihartsit ovat terveydelle ja ympäristölle haitallisia. Kannattaa hankkia aina laatuluokiteltuja materiaaleja, joissa on käytetty mahdollisimman vähän vieraita ainesosia. Esimerkiksi ulkomainen vaneri saattaa sisältää formaldehydiä enemmän kuin lastulevy.

Vinkki

Kun ostat puupohjaisia rakennuslevyjä, kysy myyjältä, onko raaka-aine valmistettu ympäristösertifioidusta metsästä korjatusta puusta. Suomessa metsät on sertifioitu PEFC-sertifiointijärjestelmän mukaan. Toinen yleinen järjestelmä on FSC-sertifiointi.

Tulosta
9.4.2010