Metsästys ja kalastus ovat ympäristön kannalta kestäviä harrastuksia, kunhan noudatetaan lainsäädäntöä sekä verotetaan kalakantoja ja riistaa vain niiden uusiutumiskyvyn rajoissa.
Onkimiseen ja pilkkimiseen ei tarvita lupaa. Ne ovat maksuttomia jokamiehen oikeuteen kuuluvia harrastuksia. Jos kalastetaan muulla tavoin, on maksettava vuosittainen kalastusmaksu. Lisäksi jos kalastaa kelalla varustetulla heittovavalla, on maksettava läänikohtainen viehekalastusmaksu. Verkkokalastukseen tarvitaan aina kalastusoikeuden haltijan lupa.
Maa- ja metsätalousministeriö ja riistanhoitopiirit säätelevät metsästettävien eläinten määriä, jotta kannat pysyvät kestävällä tasolla. Yleisimpiä saaliseläimiä ovat jänikset, metsäkanalinnut, vesilinnut ja hirvet. Uhanalaisten lajien, kuten suurpetojen osalta tavoitteena on kantojen olemassaolon turvaaminen ja vähitellen niiden määrän lisääminen metsästyksen sietävälle tasolle.
Metsästysoikeus on sidottu maanomistukseen. Lain mukaan metsästykseen tarvitaan lupa maanomistajalta tai metsästysoikeuden haltijalta joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Metsästyksessä on noudatettava kullekin riistaeläimelle säädettyjä pyyntiaikoja. Riistaeläinten metsästämisestä on maksettava valtiolle riistanhoitomaksu.