Eko-ostaja

Jäte on raaka-ainetta väärässä paikassa

Kotitaloudet tuottavat noin 315 kiloa jätettä asukasta kohden vuodessa. Jätteiden synnyn ehkäisyllä ja kierrätyksellä tuota määrää voi pienentää merkittävästi.

Jätteiden määrän vähentäminen on jätelain ykköstavoite.

  • Ensisijaista on jätteiden synnyn ennaltaehkäisy, eli vähäjätteisen kulutustavan etsiminen. Sitä edistää myös käytetyn tavaran toimittaminen uudelleenkäyttöön.
  • Toiseksi tärkeintä on kierrättää syntyvät jätteet uusioraaka-aineeksi ja kompostoida biojäte. Kotona tulisi lajitella kierrätykseen ainakin biojäte, paperi ja pahvi, metalli, lasi ja juomapakkaukset sekä ongelmajätteet.
  • Jätteen energiahyötykäyttö, eli jätteenpoltto on jätelain ”hierarkiassa” seuraavalla sijalla ennen jätteen loppusijoitusta kaatopaikalle. Useilla paikkakunnilla joko kerätään tai suunnitellaan energiajätteen keräämistä. Polttoon tulisi kerätä vain muuhun hyötykäyttöön kelpaamatonta ja polttokelpoista jätettä. Esimerkiksi ongelmajätteitä tai PVC-muoveja ei saa polttaa tai laittaa energiajätteen keräykseen.

Jätehuollossa on yleistynyt ns. tuottajan vastuu -periaate. Periaatteen mukaan tuottajalla on velvollisuus järjestää markkinoille toimittamansa tuotteen jätehuoltoYritykset ovat kehittäneet mm. ajoneuvoille, akuille ja paristoille, autonrenkaille, juomapakkauksille, paperille ja pakkauksille sekä sähkö- ja elektroniikkaromulle kierrätysjärjestelmiä.

Myös kuluttajalla on osavastuu jätteen tuottajana hänen velvollisuutensa on toimittaa jäte kierrätyspisteeseen.

Vinkki

  • Vältä turhaa kulutusta.
  • Suosi palveluja ja tuotteita, joista ei jää jätettä.
  • Vältä lyhytikäistä ja kertakäyttöistä.
  • Suosi kestävää ja korjattavaa.
  • Vältä kierrätykseen sopimatonta.
  • Suosi yhteiskäyttöä ja lainaamista.
  • Vältä ylipakattua.
  • Suosi uudelleenkäytettäviä tuotteita.
  • Vältä ongelmajätteitä.
  • Suosi biohajoavia materiaaleja ja kompostoi biojäte. 

Muualla verkossa

Tulosta
7.4.2010