Eläinsuojelu ja eläinten oikeudet ovat nousseet tärkeäksi osaksi luonnonsuojelua. Myös tuotantoeläinten olosuhteisiin kohdistuu uusia vaatimuksia. Eläinsuojelu ja eläinten oikeudet ovat periaatteellisesti kuitenkin eri asioita.
Suomessa tuotantoeläimiä kohdellaan yleensä hyvin. Eläimet ovat terveitä ja näin myös niistä saatavat elintarvikkeet ovat puhtaita.
Eläinsuojelulain mukaan
Eläinoikeusjärjestöjen mielestä
Voimakasta arvostelua on saanut osakseen myös esimerkiksi hanhen- ja ankanmaksan sekä valkoisen vasikanlihan tuotanto, jotka perustuvat eläinten pakkoruokintaan. Suomessa pakkoruokinta on kielletty, mutta kyseisiä tuotteita voi tuoda muista EU-maista.
Luomutuotannossa on otettu huomioon eläinten lajinmukainen käyttäytyminen.
Esimerkiksi häkkikanalat on kielletty ja maidontuotantotiloilla edellytetään, että luomueläinten on päästävä parsinavetoista säännölisesti jaloittelemaan myös talvisaikaan. Myös muiden eläinten kohdalla, esimerkiksi porojen ja lampaiden hoidossa, lajinmukainen käyttäytyminen on tavalla tai toisella pyritty ottamaan huomioon.
Luomulihan lisäksi ns. laatulihan jalostamisessa on eräitä eläinsuojelullisia näkökohtia korostettu enemmän kuin lainsäädäntö edellyttää.