Työtilauksessa sovitaan tehtävistä töistä mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Se on molempia osapuolia sitova sopimus.
Usein ennen varsinaisen työtilauksen tekemistä on tarpeen tehdä työtilaus vian etsimisestä. Tällöin varsinainen työtilaus tehdään vasta vian etsinnän/määrittämisen ja hinta-arvion laatimisen jälkeen.
Työtilauksesta tulee toinen kappale sinulle, toinen jää korjaamolle.
Sovi korjaamon kanssa etukäteen miten menetellä, jos korjauksen aikana ilmenee tarvetta lisätyölle, kuten aiempaa laajemmalle korjaukselle, ja mistä sinuun saa yhteyden. Hyvään korjaamotapaan kuuluu, että huolto on teknisesti ja taloudellisesti tarkoituksenmukainen.
Jos peruutat työtilauksen ennen työn aloittamista tai valmistumista, korjaamo voi veloittaa sinulta ennen peruutustasi tekemästään työstä, käyttämistään tai tilattua työtä varten erityisesti hankkimistaan varaosista ja tarvikkeista sekä muista tämän työtilauksen aiheuttamista välttämättömistä kustannuksista.