Remontti

Sovi remontin hinnasta ja maksuista kirjallisesti

Remonttien ja korjausrakentamisen käytetyimmät hinnoitteluperusteet ovat tuntilaskutus ja urakkahinta. Sovi hinnasta tai kustannusarviosta kirjallisesti.

Tuntilaskutuksessa voi pyytää arviota työn viemästä ajasta ja kirjata se sopimukseen. Tuntihinta pitää ilmoittaa lisineen ja veroineen.

Urakkahinta on sovittu kiinteä hinta, jota urakoitsijan ei tarvitse alittaa eikä sitä saa ylittää.

Kustannusarvio on arvio, jonka saa perustellusti ylittää max 15 prosentilla.

Enimmäishinta on hinnan yläraja. Enempää ei saa laskuttaa, vaikka työ tulisi kalliimmaksi kuin etukäteen arvioitiin. Sen sijaan hinta voi alentua työ- tai materiaalimäärän mukaisesti.

Älä maksa etukäteen

Remontista ei yleensä pidä maksaa etukäteen mitään. Turvallisinta on sopia, että laskut maksetaan vasta, kun sovittu työ on tehty ja hyväksytty.

Maksaminen etukäteen sisältää kuluttajalle riskin. Pahimmassa tapauksessa remonttin tekijä häviää rahojen kanssa.

Jos työn hinta sovitaan maksettavaksi erissä, maksuaikataulu kannattaa aina sopia takapainotteiseksi. Silloin maksetaan vain tehdystä työstä. Tämä kannattaa senkin vuoksi, että tilaajalla on oikeus olla maksamatta virhettä vastaava osuutta työn hinnasta siihen saakka, kun virhe on tullut asianmukaisesti korjatuksi.

Jos urakoitsija noudattaa kuluttaja-asiamiehen hyväksymiä RYS-9 1998 sopimusehtoja, voi joissakin tapauksissa sopia ennakkomaksusta. Silloin ehdot on kirjattu selkeästi sopimukseen.

Sopimusmalli

Tulosta
26.3.2010