Lisää kuluttajanäkökulmaa finanssivalvontaan
Kuluttajavirasto on antanut syksyllä useita lausuntoja säästämis- ja sijoittamistuotteisiin liittyen. Yhteistä niille on aidon kuluttajanäkökulman tuominen finanssipalveluiden valvontaan sekä käyttäytymisen taloustieteen merkityksen huomioiminen.
Lausunnossa Finanssivalvonnalle Kuluttajavirasto on kiinnittänyt huomiota muun muassa erilaisiin yhdistettyihin ja toisiinsa kytkettyihin finanssipalveluihin.
Kuluttajavirasto korosti finanssipalveluiden ja -tuotteiden vertailua helpottavien yhtenäisten mallien luomista. Malleissa on huomioitava todellinen kuluttajan käyttäytyminen.
Tällaiset kaikkien palveluntarjoajien käyttämät yhtenäiset mallit helpottaisivat paitsi kuluttajan finanssituotevalintaa ja -vertailua, myös yleiskuvan saamista. Tiedon lisäksi asiakkaalle on myös annettava riittävästi aikaa tuon tiedon lukemiseen ja ymmärtämiseen ennen mahdollisen sijoituspäätöksen tekemistä.
Kokonaisuus haltuun
Kuluttajavirasto pitää hyvänä, että Finanssivalvonta pyrkii yhdistämään yhteen asiakirjaan eri finanssipalveluiden tarjoamisessa noudatettavat menettelytavat. Finanssituotteiden vaikeaselkoisuuden lisääntyessä kuluttaja on usein entistä riippuvaisempi palvelun tarjoamisessa noudatetusta markkinointitavasta. Lisäksi asian merkitys kuluttajan taloudelle voi olla huomattava.
Finanssipalveluiden tarjoamisessa koko myyntiprosessia olisikin käsiteltävä kokonaisuutena kaikkine markkinointitoimenpiteineen – prosessin yksikään osa ei saa olla harhaanjohtava. Finanssipalveluiden tarjoamisessa on keskitytty liikaa yksittäisiin rahoitustuotteisiin kokonaisuuden jäädessä vähemmälle tarkastelulle.
KUV/9331/48/2011
Kuluttajaviraston lausunto (16.11.2011)