Arvopaperimarkkinalainsäädäntö uudistuu

Kuluttajien oikeudellisen ja taloudellisen aseman turvaamisesta arvopaperimarkkinoilla on huolehdittava mahdollisimman hyvin. Sijoittajana toimivat ei-ammattimaiset kuluttajat ovat heikossa asemassa monimutkaisten ja vaikeasti ymmärrettävien sijoitustuotteiden ostajina.

Kuluttajilta edellytetään aikaisempaa enemmän varautumista esimerkiksi tulevan eläketurvansa järjestämiseen yksityisten säästämis- ja sijoitustuotteiden avulla. Yhä useammalla kuluttajalla on myös säästöjä, joita sijoitetaan tuottojen saamiseksi.

Kuluttajien asemaa on pyritty turvaamaan edellyttämällä elinkeinonharjoittajilta yhä laajempia tietoja tuotteiden sisällöstä ja ottamalla käyttöön ”tunne asiakkaasi” -periaate. Näistä toimista huolimatta ei kuitenkaan ole harvinaista, että kuluttajalle on myyty säästämis- tai sijoitustuote, jonka sisältöä hän ei ole ymmärtänyt. Tarvitaan uusia käyttäytymisen taloustieteeseen pohjautuvia keinoja tilanteen parantamiseksi.

Nyt valmistelussa olevassa arvopaperimarkkinalain kokonaisuudistuksessa käyttäytymisen taloustieteen oppeja voidaan hyödyntää esimerkiksi sijoituspalvelulain mukaan kuluttajille annettavan tiivistelmän sääntelyssä. Tiivistelmän tulisi olla standardisoitu sisällöltään, esitystavaltaan helposti huomiota herättävä sekä muodoltaan lyhyt ja olennaiseen tietoon keskittyvä.

Kuluttaja-asiamiehen toimivaltaa tarkennettava

Sijoituspalvelulain 10 luku koskee menettelytapoja asiakassuhteessa. Kyseessä on kokonaan uusi sijoituspalvelulain osio, joka koskee perinteisesti myös kuluttajansuojalaissa säänneltyjä menettelyjä.

Vaikka kuluttaja-asiamiehellä on toimivalta valvoa sijoituspalveluiden tarjonnassa käytettäviä menettelyjä kuluttajansuojalain nojalla, kuluttaja-asiamiehelle tulisi säätää toimivalta valvoa 10 lukua samaan tapaan kuin maksupalvelulaissa säädetään kuluttaja-asiamiehen toimivallasta. Tämä vahvistaisi niin ratkaisukäytännön yhtenäisyyttä kuin kuluttajanäkökulmaa sijoitustuotteiden markkinoinnissa.

Ryhmäkanne käyttöön

Kuluttajaviraston näkemyksen mukaan ryhmäkanne soveltuisi keinona hyvin myös arvopapereiden markkinointia tai sopimusehtoja koskeviin riita-asioihin, joissa voi olla lukuisia keskenään samanlaisia riitoja. Ryhmäkanne soveltuisi tilanteisiin, jossa kyse on saman markkinointimateriaalin tai sopimusehdon oikeudellisesta arvioinnista.

Hallitus esittää ryhmäkanteen käyttöä tietyissä sijoitusrahastoja koskevissa kysymyksissä. Ryhmäkanteen käyttöalaa tulisi vieläkin laajentaa koskemaan kaikkea kuluttajille suunnattua arvopapereiden tarjontaa.

KUV/9535/48/2011 

Kuluttajaviraston lausunto (15.11.2011) 

 

19.12.2011

Pysy ajan tasalla

Ajankohtaista kuluttajaoikeudesta on verkkolehti, joka tarjoaa tietoa erityisesti kuluttajaoikeuden kehittymisestä ja kuluttajapolitiikasta kiinnostuneille.

Ajankohtaiskatsaustamme seuraamalla pysyt ajan tasalla

  • kuluttajan aseman edistämisestä
  • Kuluttajaviraston /kuluttaja-asiamiehen kannanotoista ja ratkaisuista
  • vireillä olevista lainsäädäntöhankkeista kuluttajaoikeuden kansainvälisistä virtauksista
     


 
Tilaa uutiskirje
 
Kuluttaja-asioita tuomioistuimissa

Vastaava päätoimittaja: Anja Peltonen  |  Toimittajat: Milla Lahtinen, Laura Salmi, Maija Puomila |  ISSN 1796-5497  |  Postia toimitukselle