Kuluttaja hankkii mielellään energiapihin kodinkoneen. Kodinelektroniikkaa ja koko toimintaansa ympäristöväittämin markkinoinut verkkokauppa ei kuitenkaan tarjonnut aitoa tosiasiatietoa kuluttajien valintojen tueksi. Menettely oli kuluttajansuojalain vastaista.
Kodinelektroniikan verkkokauppaa ja siellä myytäviä tuotteita mainostettiin erilaisin ympäristöarvoihin liittyvin väittämin. Verkkokaupassa niin yritykseen, sen tuotteisiin kuin koko tuotevalikoimaan liitettiin moninaisia ekologisuutta ja ympäristöystävällisyyttä koskevia väitteitä. Väittämät jäivät kuitenkin yleisiksi ja täsmentämättömiksi ja ne heikensivät kuluttajan kykyä tehdä perusteltu ostopäätös. Näillä perusteilla kuluttaja-asiamies totesi mainonnan olevan lainvastaista.
Vastuullisempi, vihreämpi, välittävämpi?
Vastuullisuusasiat ja niistä kertominen nivoutuvat nykyään osaksi monen yrityksen liiketoimintaa. Markkinoinnissa voidaan kertoa yrityksen omista valinnoista ja toimenpiteistä ympäristö- tai yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Tällaisella toiminnalla yritykset pyrkivät tukemaan tai luomaan yrityskuvaa ja saavat ehkä kuluttajan valitsemaan oman tuotteensa.
Tarkastellun verkkokaupan mukaan ”maailman vastuullisimmiksi luokitellut merkit” ovat sen pääyhteistyökumppaneita. Verkkokaupassa ei selvinnyt, mihin väitteet yritysten vastuullisuudesta perustuvat. Vastuullisiksi mainittujen yhteistyökumppaneiden ja verkkosivuilla myytävien yksittäisten tuotteiden tuotannon eettisyyden ja ympäristöystävällisyyden suhde ei myöskään käynyt selväksi sivuilta.
Sivuilla tuotteiden ja tuotemerkkien ympäristöystävällisyyden osalta viitattiin useisiin erilaisiin tutkimuksiin tai selvityksiin Eri tutkimukset ja selvitykset oli laadittu erilaisten lähdeaineistojen perusteella, erilaisin menetelmin ja erilaisia tarkoitusperiä varten. Siksi niiden irrottaminen asiayhteydestään tuotteiden markkinoinnissa hyödynnettäväksi on hankalaa.
Sen sijaan, että yritys olisi tuotteiden ympäristöystävällisyyden markkinoinnissa tyytynyt viittaamaan näihin erilaisiin tunnustuksiin tai luokitteluihin, se oli niiden pohjalta vetänyt omat johtopäätökset tuotteiden valmistajista, tuotteista ja oman toimintansa ekologisuudesta. Sivuilla annettujen tietojen perusteella ei pystynyt erottamaan, miten yritys on muita kodintekniikkaa myyviä yrityksiä vastuullisempi, vihreämpi ja välittävämpi.
Kodinelektroniikan ympäristömerkit vertailun avuksi
Sivuilta löytyi myös yrityksen itse laatima mittari, joka kertoo kuluttajalle tuotteen aikaansaamasta ympäristökuormituksesta ja tuotanto-olosuhteista. Käytännössä tuotevertailua ei annettujen tietojen perusteella pystynyt tekemään. Suurelle osalle tuotteista mittaria ei ollut edes osoitettu.
Jos yksittäisen tuotteen ympäristövaikutuksia ei täsmennetä tarkemmin, mainostaja lupaa itse asiassa koko tuotteen olevan ”ympäristöystävällinen”, parempi kuin muut saman tuoteryhmän tuotteet. Yleinen ympäristöystävällisyys vaatii vahvaa näyttöä koko tuotteen elinkaaren osalta.
Käytännössä tällainen väittämä on yksinkertaisinta osoittaa ympäristömerkillä, jos sellaisen kriteerit on tuoteryhmälle vahvistettu. Ympäristömerkki kertoo, että tuotetta on kehitetty ympäristövaikutuksiltaan enemmän ja parempaan suuntaan kuin useampia muita samaan tuoteryhmään kuuluvia tuotteita.
Kuluttaja voi halutessaan käyttää erilaisia ympäristömerkkejä myös kodinelektroniikan ostokriteerinä, joskaan yhtä universaalia merkkiä ei vielä ole. Pohjoismainen ympäristömerkki tai EU:n ympäristömerkki on toistaiseksi harvoissa elektronisissa laitteissa. Sen sijaan hyvistä energiansäästöominaisuuksista kertova Energy Star -merkki ja TCO-turvallisuus- ja ympäristömerkki on useissa tietokoneissa ja muissa toimistolaitteissa. Alan teollisuudella on puolestaan käytössä oma The Eco Declaration -ympäristöseloste, joka mahdollistaa laitteiden ympäristöominaisuuksien vertailun.
KUV/5136/41/2011