Ikääntyneet ja heidän tarpeensa ovat viime aikoina nousseet esiin erilaisissa yhteyksissä. Keskustelua ovat herättäneet muun muassa valmisteilla oleva vanhuspalvelulaki, hoivakotien palvelun taso ja pankkipalveluiden supistaminen.
Vastuullisuuden puutetta osoittaa esimerkiksi Päijät-Hämeen alueen Nordea-pankkien päätös siitä, että konttoreista ei enää ensi vuoden helmikuusta alkaen saa nostettua käteistä rahaa ollenkaan. Kuten tästä verkkolehdestä selviää, kaikki iäkkäät eivät välttämättä noin vaan siirry hoitamaan pankkiasioitaan automaateilla, e-laskuilla ja verkkopankissa.
Hallitusohjelmassa luvataan ehkäistä köyhyyttä, syrjäytymistä ja eriarvoisuutta. Osana tätä kokonaisuutta ikäihmisille halutaan turvata ihmisarvoinen vanhuus.
Myös EU on tulevaisuuden haasteita hahmotellessaan havahtunut iäkkäiden määrän lisääntymiseen. Vuosi 2012 onkin julistettu aktiivisen ikääntymisen ja sukupolvien välisen solidaarisuuden teemavuodeksi. Tavoitteena on, että ihmiset voivat ikävuosien karttuessakin edelleen jatkaa täysipainoista elämää.
Aiomme omalta osaltamme toteuttaa EU:n teemavuotta. Olemme jo tänä vuonna aloittaneet yhteistyön vanhusjärjestöjen kanssa iäkkäisiin kohdistuvien huijausten tiimoilta. Ensi vuonna on tarkoitus jatkaa valvontatyötä erityisesti ikääntyneitä koskettavilla alueilla.
*****
Kuluttajapoliittista ohjelmaa valmistellaan parhaillaan työ- ja elinkeinoministeriön johdolla ja se on tarkoitus saada valmiiksi vuoden 2012 alussa. Ohjelman taustamateriaaliksi haastateltiin kuluttajia heidän arjen ongelmistaan. Ykkösasiaksi haastatteluissa nousi palveluntarjoajan rehellisyys ja vastuu.
Työministeri Lauri Ihalainen antoi tukea kuluttajien näkemyksille kuluttajapoliittisen ohjelman käynnistysseminaarissa. Hän korosti yrittäjien sekä palvelujen ja tuotteiden tarjoajien vastuuta toteamalla, että ”vastuullinen suhtautuminen kuluttajakaupan pelisääntöihin tulee nähdä ennen kaikkea kilpailuetuna”.
Kuluttajapoliittisen ohjelman valmistelusta löytyy lisätietoa TEM:in verkkosivuilta http://www.tem.fi/kulpo.
Anja Peltonen
Johtaja