Verkkolehti 6/2011

Ikääntyneiden kuluttajakysymykset esillä myös Ruotsissa

Ruotsin kuluttajavirasto Konsumentverket on tehnyt esiselvityksen ikääntyneiden kuluttajaongelmista – minkälaisia ne ovat, mitä niistä tiedetään ja mitä pitäisi selvittää tarkemmin. Tulokset otetaan huomioon lähivuosien toimintasuunnitelmissa.

Ikääntyneet kohtaavat tietysti samoja kuluttajaongelmia kuin muutkin, mutta niiden lisäksi erityistä taakkaa voi aiheutua esimerkiksi heikentyneestä toimintakyvystä, pienituloisuudesta ja tukiverkoston puutteesta. Myös ikä yksinään voi olla vaikuttava tekijä – esimerkiksi matkavakuutusten ikärajat sulkevat tietynikäiset näiden palvelujen ulkopuolelle.

Kaiken kaikkiaan ikääntyneiden kuluttajaongelmia on selvitetty melko vähän. Tutkimusta selvästi tarvittaisiin enemmän.

Todettuja ongelmia liittyy muun muassa hoivapalvelujen laatuun ja vertailtavuuteen. Myös saatavuusongelmat ovat tyypillisiä ja liittyvät muun muassa päivittäistavarakauppaan, rahoituspalveluihin, joukkoliikenteeseen ja asumiseen.

Ikääntyneiden tapaturmariski on suurempi kuin nuorempien, minkä vuoksi tuoteturvallisuus on tärkeä kysymys. Toisaalta huoli turvallisuudesta voi johtaa hankkimaan ylimitoitettuja turvallisuusratkaisuja.

Taloudenhallintaa voivat vaikeuttaa verkkopalvelujen käyttöönottoon liittyvät esteet sekä selkeän sijoitus- ja säästämisneuvonnan puute. Ylipäätään kyky pysyä viestintätekniikan kehityksessä mukana on keskeinen ikääntymiseen liittyvä haaste, koska sillä on seurannaisvaikutuksia useimpien palvelujen käyttömahdollisuuksiin.

”Konsumentproblem hus äldre” on Konsumentverketin sisäinen työpaperi, jota ei ole julkaistu, mutta kiinnostuneet voivat kysyä asiasta lisätietoja osoitteesta johan.jarelin@konsumentverket.se.

 

23.11.2011

Pysy ajan tasalla

Ajankohtaista kuluttajaoikeudesta on verkkolehti, joka tarjoaa tietoa erityisesti kuluttajaoikeuden kehittymisestä ja kuluttajapolitiikasta kiinnostuneille.

Ajankohtaiskatsaustamme seuraamalla pysyt ajan tasalla

  • kuluttajan aseman edistämisestä
  • Kuluttajaviraston /kuluttaja-asiamiehen kannanotoista ja ratkaisuista
  • vireillä olevista lainsäädäntöhankkeista kuluttajaoikeuden kansainvälisistä virtauksista
     


 
Tilaa uutiskirje
 
Kuluttaja-asioita tuomioistuimissa

Vastaava päätoimittaja: Anja Peltonen  |  Toimittajat: Milla Lahtinen, Laura Salmi, Maija Puomila |  ISSN 1796-5497  |  Postia toimitukselle