Verkkolehti 3/2011

Kuvottavat syƶmingit pahoittivat mielen

Väkivallan käyttö mainoksessa on harvoin perusteltua, edes huumorin varjolla. Kuluttajavirasto puuttui mainokseen, joissa väkivaltaa käytettiin tehokeinona hyvän tavan vastaisesti.

Kuluttajavirastoon saapui ilmoituksia kuluttajilta, joita Leaf Suomi Oy:n Malaco tv-mix –makeissekoituksen mainos oli järkyttänyt. Mainoksessa kuvattiin kilpailua, jossa pärjätäkseen kilpailijoiden oli tehtävä vastenmielisiä asioita, kuten syötävä punatulkkuja, omia sormiaan tai eläviä tonttuja. Kilpailun juontaja kehotti mainoksessa määrätietoisesti kilpailijoita mainitunlaisten vastenmielisten asioiden tekemiseen ja suhtautui ihailevasti ja kannustavasti kilpailijoihin, jotka olivat jo toimineet näin.

Vaikka kyse selvästikin oli erään televisiosarjan parodiasta, tällaisella brutaalilla käyttäytymisellä ei ollut mitään asiallista yhteyttä markkinoituun tuotteeseen, eli makeisiin.

Kuluttajavirasto katsoi, että elävien tonttujen ja ihmisen omien sormien syöminen oli ihmisarvoa alentavaa ja antoi vaikutelman siitä, että oman itsensä tai muiden inhimillisten olentojen vahingoittaminen on hyväksyttävää tai jopa suotavaa.

Yritykseltä edellytettiin, ettei se enää vastaisuudessa esittele mainoksissaan toimintaa, jossa käytetään väkivaltaisia kuvauksia, loukataan ihmisarvoa tai joka muutoin on hyvän tavan vastaista.

KUV/4039/41/2010

Lainsäädäntö:

Kuluttajansuojalaki 2 luku 1 § ja 2§

31.5.2011

Pysy ajan tasalla

Ajankohtaista kuluttajaoikeudesta on verkkolehti, joka tarjoaa tietoa erityisesti kuluttajaoikeuden kehittymisestä ja kuluttajapolitiikasta kiinnostuneille.

Ajankohtaiskatsaustamme seuraamalla pysyt ajan tasalla

  • kuluttajan aseman edistämisestä
  • Kuluttajaviraston /kuluttaja-asiamiehen kannanotoista ja ratkaisuista
  • vireillä olevista lainsäädäntöhankkeista kuluttajaoikeuden kansainvälisistä virtauksista
     


 
Tilaa uutiskirje
 
Kuluttaja-asioita tuomioistuimissa

Vastaava päätoimittaja: Anja Peltonen  |  Toimittajat: Milla Lahtinen, Laura Salmi, Maija Puomila |  ISSN 1796-5497  |  Postia toimitukselle