Verkkolehti 3/2011

Käteisnoston maksullisuus ei voi tulla yllätyksenä

Jos käteisen nostaminen automaatilta maksaa, kuluttajan on saatava siitä tieto. Automaattien ylläpitäjällä ja pankilla on kummallakin oma vastuunsa asian kertomisessa.

Pankkien omistamat Otto.-automaatit saivat kilpailijan keväällä 2008, kun markkinoille tulivat EuroCash Finland Oy:n ylläpitämät Nosto-automaatit. Osalle kuluttajista tuli yllätyksenä se, että jos he nostavat käteistä Nosto-automaatilta, heidän oma pankkinsa perii nostosta palkkion. Kuluttajavirasto katsoi tarpeelliseksi selvittää, kenen vastuulla on kertoa asiasta kuluttajille ja millä tavalla.

Kuluttaja voi nostaa käteistä ilmaiseksi pankissa. Siksi automaatteja voidaan pitää lisäpalveluna, jonka järjestäminen aiheuttaa pankille kustannuksia ja josta se voi siksi periä kohtuullisen palkkion.

Myös EU-lainsäädännössä lähdetään siitä, että käteisnostot automaatista voivat olla maksullisia. Ns. euromaksuasetuksen perusteella pankit eivät kuitenkaan saa tehdä eroa kotimaassa ja rajojen yli tapahtuvien maksujen välillä. Tämä tarkoittaa sitä, että jos suomalainen kuluttaja nostaa euroja esimerkiksi Belgiassa sijaitsevasta pankkiautomaatista, häneltä tulee veloittaa sama palvelumaksu kuin käteisnostosta Suomessakin ja maksu veloitetaan hänen tililtään Suomessa. Euromaksuasetuksessa ei kuitenkaan oteta kantaa siihen, millaisia erilaisia taksoja jäsenvaltion sisällä on mahdollista käyttää.

Todellisuudessa kuluttajilla on nykyään entistä vähemmän mahdollisuuksia nostaa käteistä pankeista. Osa pankeista on lopettanut kokonaan käteispalveluiden tarjoamisen tai on rajoittanut niiden tarjontaa merkittävästi. Tästä voi seurata tarve arvioida uudelleen sitä, onko automaattien käteisjakelussa enää kyse lisäpalvelusta.

Maksullisuudesta tieto monen kanavan kautta

Tieto siitä, että käteisen nostaminen maksaa, on kuluttajansuojalain tarkoittama olennainen tieto ja siksi se on kerrottava kuluttajalle. Maksupalvelulain perusteella käteisautomaatin ylläpitäjällä ei kuitenkaan ole velvollisuutta ilmoittaa kuluttajalle noston hintaa, jos kuluttaja saa hintatiedon pankiltaan, joka maksun perii.

Pankin on kerrottava omille asiakkailleen käteisautomaattinostojen mahdollisesta maksullisuudesta. Tämä perustuu siihen, että pankilla on velvollisuus kertoa asiakkailleen kaikki maksut, joita se perii asiakassuhteen perusteella.

Käteisnosto on tavallisimpia peruspankkipalveluita ja koskettaa suurinta osaa pankin kuluttaja-asiakkaista. Siksi peruspankkipalveluista perittävien maksujen tulee olla kohtuullisia. Niistä on myös informoitava asiakkaita tehokkaasti ja sellaisella tavalla, että kuluttajat voivat milloin tahansa saada helposti selville pankin kulloinkin soveltamat taksat palvelun käytöstä.

Tieto on helppo pitää jatkuvasti saatavilla pankin www-sivuilla ja/tai verkkopankin sisäänkirjautumissivulla. Taksan on kuitenkin löydyttävä helposti myös manuaalisesta hinnastosta pankin konttorista.

Kuluttajavirasto kehotti kuitenkin myös Eurocash Finland Oy:tä kertomaan noston mahdollisesta maksullisuudesta Nosto-automaattiensa ruudulla, ennen kuin kuluttaja lopettaa nostotapahtuman. Näin kuluttajalla on mahdollisuus halutessaan keskeyttää nosto.

Kuluttajavirasto on edellyttänyt myös muilta automaattien ylläpitäjiltä vastaavanlaista yleis­informaatiota siitä, että automaatin käyttö voi olla maksullista. Ylläpitäjät voivat ohjata asiakkaat kysymään tarkempia hintatietoja omalta pankiltaan tai kortin myöntäjältä.

Vaikutuksia myös kilpailuun

Eurocash Finland Oy ja kaksi muuta automaattiyrittäjää katsoivat, että pankkien erilaiset taksat Otto.-automaateilla ja muilla automaateilla tapahtuvista nostoista rajoittivat uusien yrittäjien alalle pääsyä ja kilpailua. Ne veivät asian Kilpailuviraston tutkittavaksi kilpailuneutraliteettia rikkovana menettelynä.

Kilpailuvirasto sai Nordealta, OP-Keskukselta ja Sampo Pankilta sitoumukset siitä, että ne hinnoittelevat asiakkaidensa kotimaiset vierasautomaattinostot ja Otto.-automaattinostot tiliin liitetyillä Visa- ja MasterCard -korteilla keskenään syrjimättömällä tavalla. Kilpailuvirasto määräsi sitoumukset noudatettaviksi.

Syrjimättömyys ei tarkoita sitä, että pankkien pitää periä asiakkailta sama maksu itse omistamiltaan ja muiden omistamilta automaateilta. Syrjimättömyysvelvoite vaikuttaa siihen, kuinka suuri ero taksoissa voi olla sen perusteella, että pankille aiheutuu erilaisia kustannuksia toisaalta omistamiltaan ja toisaalta vierasautomaateilta tehdyistä nostoista.

KUV/3018/41/2007, KUV/3064/41/2008

Lue lisää:

Kilpailuviraston Sitoumuspäätös 964/61/07

31.5.2011

Pysy ajan tasalla

Ajankohtaista kuluttajaoikeudesta on verkkolehti, joka tarjoaa tietoa erityisesti kuluttajaoikeuden kehittymisestä ja kuluttajapolitiikasta kiinnostuneille.

Ajankohtaiskatsaustamme seuraamalla pysyt ajan tasalla

  • kuluttajan aseman edistämisestä
  • Kuluttajaviraston /kuluttaja-asiamiehen kannanotoista ja ratkaisuista
  • vireillä olevista lainsäädäntöhankkeista kuluttajaoikeuden kansainvälisistä virtauksista
     


 
Tilaa uutiskirje
 
Kuluttaja-asioita tuomioistuimissa

Vastaava päätoimittaja: Anja Peltonen  |  Toimittajat: Milla Lahtinen, Laura Salmi, Maija Puomila |  ISSN 1796-5497  |  Postia toimitukselle